lauantai 9. tammikuuta 2016

Valokuvauskierroksella Budapestissä



Vuoden 2016 otimme vastaan kaveriporukalla Budapestissä, jossa loppujen lopuksi uusi vuosi ei ollutkaan kovin suuri juhla vaan enemmänkin paikallisväestön ja turistimassan loihtima tunnelma. Respan täti osasi heti alkajaisiksi valaista meitä asiasta, sillä Unkarissa 20.6. on paljon suurempi juhla kaupungin ilotulituksineen kuin muualla näyttävästi juhlittava uusi vuosi.









Uuden vuoden juhlimisen vähäisyys ei meitä kuitenkaan lannistanut, vaan kiersimme mielellämme ensin päivän Budan puolen katuja, ajelimme metrolla paikasta toiseen ja vain nautimme auringonpaisteesta, joka aika ajoin valaisi meidän pilvien väistyttyä sivummalle. Talvinen Budapest vaikutti erittäin kivalle kohteelle, vaikka lunta ei ollutkaan. Pikkupakkanen piti myös vesisateen loitolla, joten sää oli mitä mainioin ulkoiluun.







Joulun osalta Budapestissä ei ollut erityisempiä joulukoristuksia, mutta muutamia havuasetelmia myyviä liikkeitä löytyi, pari joulukuusta tervehti meitä kauppakeskusten auloissa ja ehkäpä kaikista ovelin koskaan näkemäni kattokoriste yllätti meitä Mammut-kauppakeskuksessa. Nurinkurin seisoskelevat hirvet, porot, jääkarhut, sarvikuonot ja kilpikonnat kurkkivat peilin muodossa esitetystä vedestä meitä turisteja. Samaisesta kauppakeskuksesta löytyi myös suihkulähde, joka kohosi aika ajoin noin kymmenen metrin korkeuteen.









Maisemien ihastelua varten kipusimme Gellertin kukkulalle ensin piispa Gellertin patsaan luokse ja sen jälkeen ylös parhaille maisemapaikoille. Pilvien hälvennyttyä taivas alkoi sinertää kauniisti ja näkymää oli mukava katsella hetki kylmästä tuulesta huolimatta. Hauskana lisänä sain otettua kuvan, jossa aurinko puraisi palan rakennusta. Toisena kuvausharjoituksena testasin kohdistuksia saaden kauemmas jääneet oksat sumenemaan.







Kukkulalta palasimme Pestin puolelle takaisin Ketjusiltaa pitkin. Silta oli edelleen näyttävä näky ja sainpas napattua raitiovaunustakin ohimennen kuvan sammakkoperspektiivistä.

Illalla palasimme vielä katsomaan Budapestin tuikkivia valoja ja räjähteleviä uuden vuoden raketteja. Niistä oma postauksensa myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti