sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Vierailulla Budapestin patsaspuistossa





Uutena kokemuksena ajelimme eräänä päivänä reilut puoli tuntia busseilla ja raitiovaunuilla kaupungin laitamille Budapestin kuuluisaan patsaspuistoon. Reitti oli kokonaisuudessaan selkeä ja helppo, joten myös kepeillä liikkunut Anton pääsi vaivatta perille. Toki patsaspuistoon olisi myös päässyt suoralla "turistibussilla", mutta retken hinta oli liki 4000 forinttia, jolla sai jo kolmen päivän julkisen liikenteen lipun. Siispä suosittelemme Budapestin matkaajille Google Mapsin reittihakua, joka näyttää suoraan bussi- ja raitsikkareitin aikatauluineen ja vaihtoineen puiston viereiselle bussipysäkille.











Patsaspuistossa meitä ensimmäisenä tervehtivät suuren suuret saappaat kymmeniä metrejä korkean kivijalan päällä. Muilta osin puisto oli kooltaan melko pieni, mutta sisällöltään sitäkin monipuolisempi. Koko Euroopan mittapuulla mitattuna patsaspuisto oli myös harvinainen nähtävyys, sillä tiettävästi muut maat eivät ole koonneet neuvosto- ja kommunisminaikaisia patsaitaan minnekään turistinähtävyydeksi, vaan ovat enemmän tai vähemmän vähin äänin tuhonneet ne. Henkilöhahmojen osalta puistossa tapasi Leninin, Stalinin ja muiden Unkarin kommunistijohtajien patsaita. Kooltaan kaikki patsaat olivat massiivisia ja kymmeniä metrejä korkeita.



Lähtiessämme museosta löysimme myös aidon Trabantin, jonka penkkejä sai käydä kokeilemassa. Trabin peltejä koluutellessamme totesimmekin Trabin olleen melkoinen pahviauto. Mielenkiintoisen autosta kuitenkin tekee se, että niiden valmistus huhujen mukaan aloitettaisiin uudestaan ja Trabista tulisi 160 kilometrin kantaman takaava sähköauto, jonka huippunopeus olisi 130 km/h. Jäämmekin siis mielenkiinnolla odottamaan tämän uuden sähköauton markkinoille saapumista!

Patsaspuistovisiitin jälkeen loppupäivä kului ostoksia tehdessä ja ilta iltavalaistuksia ihastellessa. Niistä lisää seuraavassa postauksessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti