maanantai 15. syyskuuta 2014

Urheilua Tromssassa



Pakatessamme automme perään pyörät varmistimme sen, että lomamme ei koostuisi pelkästään nähtävyyksistä ja kävelykilometreistä, vaan se sisältäisi myös ihan uuden mausteen: urheilun. Andorrassa innostututtuamme vaeltamisesta päätimme jatkaa sillä saralla myös Tromssassa. Tosin sillä erolla, että nyt emme menneet vaelluspolun alkuun autolla, vaan sytkyttelimme paikalle pyörillä.














Maasto 420 metrin korkeudelle ylittävällä Fjellheisenin kukkulalla oli mäkistä ja jyrkkää. Matkaa huipulle oli useampi kilometri ja mikä parasta - matkalta löytyi lunta! Urheilumahdollisuuksien osalta Fjellheisenilla pystyi laskettelemaan, juoksemaan, pyöräilemään ja vain kävelemään ja nauttimaan auringon tuomasta lämmöstä. Maisemat korkeuksista olivat huikaisevan hienot. Alueen värit loivat puolestaan toisilleen upeita kontrasteja, joten kaikin puolin Fjellheisen oli ehkäpä Tromssan paras paikka. Lisäplussana vuorelle pääsi kaapelivaunulla, joten ei ollut edes pakko hikoilla jyrkkää rinnettä pitkin ylös, ellei sitten ollut päättänyt urheilla. 




Palatessamme takaisin alaspäin saimme nauttia Tromssan saaren ja mantereen yhdistävän sillan tuomasta tyylikkyydestä. Sillan pituus oli huimat 1036 metriä ja siltä se tuntuikin, varsinkin pyörillä ajaessa. Pyöräillessä silta oli kuitenkin erittäin miellyttävä, sillä siinä kulki molemmin puolin jalkakäytävät ja kaikki vastaantulijat väistivät automaattisesti oikeaan reunaan.







Pyöräilyn osalta Tromssan saari oli mahtava kokemus, sillä ensin jyrkkiä ylämäkiä pitkin pääsi nousemaan kukkulan huipulle, josta pääsi pyöräilemään järveä kiertävää hiekkatietä pitkin alas Jäämeren rannalle. Rannalta löysimme niin peilityyniä maisemakuvauspaikkoja kuin erilaisia simpukoita ja rapuja. Olipa erään kiven alla myös ravun saksi - loppuosaa ravusta emme sitten nähneetkään. Saaren kiertämiseen meillä kului kaikkine mutkineen parisen tuntia. Mittarissa näkyneet 20 kilometriä eivät tosin olleet koskaan nostaneet niin paljoa sykettä. Kävisikin urheilusta muuttaa asumaan hetkeksi Tromssaan. Urheilusta innostuneet - varatkaapa äkkiä loma Pohjois-Norjan urheiluparatiisista! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti