maanantai 25. elokuuta 2014

Jalkapalloa, vaatteita, jäätelöä ja aurinkoa Barcelonassa






FC Barcelona -jalkapallofanien pyhättöön menimme heti aamutuimaan aamiaisen jälkeen. Sisälle Camp Noun areenalle tosin emme päässeet, mutta ulkoapäinkin reilut 98 000 katsojaa vetävä stadion oli erittäin vaikuttava. Camp Noun nimen historia oli hauska, sillä areenan valmistuttua sillä ei ollut vielä virallista nimeä, mutta kansa oli alkanut kutsua sitä nimellä Camp Nou eli uusi areena. Niinpä areenasta tuli lopulta virallisestikin Camp Nou. Areenan nurmen lisäksi parasta Camp Noulla oli FC Barcelonan fanikauppa, jossa porukka istui katsomassa screeniltä pelejä.






Areenalta jatkoimme matkaamme poiketen sattumalta löydetyssä Typografia-vaatekaupassa. Kaupan toimintaideana oli mahdollistaa paikallisten graafikoiden teosten painaminen t-paidoille. Paitojen kuvat olivat erittäin hienoja, ja liikkeestä löytyi jokaiselle jotakin. Liikkeen lähistöllä oli tyyliin sopivasti myös ulkoilmataiteilija esittämässä päätöntä herraa.




Typografiasta takaisin keskustaa kohti kävellessämme poikkesimme sattumalta myös galleriaan, jossa oli esillä kierrätysmateriaaleista tehtyjä ihmishahmoja. Näitä teoksia katsellessani aloin jo kovasti pohtia seuraavan vuoden töitä. Mitä kaikkea sitä saisikaan aikaan, kun yhdistäisi vanhoja pikkutavaroita ja luovuutta!








Taidegalleriasta jatkoimme hetkisen kuluttua matkaa La Rablalle, sillä emme olleet edellisellä kerralla hoksanneet taloa, jonka seinään oli kiinnitetty sateenvarjoja. Aitona näkynä talo oli yhtä aikaa hauska, tyylikäs ja perinteinen - mainiota kuvattavaa siis. Talon kulmalta eteenpäin kävellessämme päädyimme myös sattumalta herkkuostoksille kauppahalliin. Tarjolla oli jälleen kaikkea taideteoksista pilapiirroksiin, hedelmistä juustoihin ja korteista posliiniesineisiin.




La Rablalta lähdimme iltapäivän auringossa kävelemään kohti toiseksi viimeisen päivän pääkohdetta: aurinkorantaa. Matkalla tapasimme myös herra Kolumbuksen, joka tyylilleen uskollisena osoitti eteensä kuin sanoen: "Maata näkyvissä."




Matkalla hiekkarannalle löysimme ehkäpä tyylikkäimmän jäätelökioskin koskaan. Kioskista sai nimittäin luomujäätelölastuja itse valituilla herkuilla. Meidän jäätelöömme valitsimme koristeeksi karkkeja, lisukkeeksi valkosuklaakastiketta ja kaikenkukkuraksi kaksi syötävää nappisilmää. Nami, nami! Eyescream and Friends -jäätelökojua suosittelemme erittäin suussasulavasti!



Hiekkarannalle päästyämme levitimme rantapyyhkeemme kuumalle hiekalle ja oikaisimme kipeät jalkamme. Viikon reissaamisen jälkeen oli erittäin mukavaa heittäytyä hetkeksi selälleen ja antaa auringon lämmittää kasvoja. Meressäkin kävimme iltapäivän aikana uimassa sekä söimme herkullisia piknik-eväitä. Nyt syksyn jo pikku hiljaa saapuessa onkin mukava muistella tätä lämmintä hetkeä Barcelonan hiekoilla. Kyllä se seuraava kesä sieltä tulee taas talven jälkeen, ja onhan se joulukin vielä edessä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti