tiistai 29. heinäkuuta 2014

Ensimmäiset kosketukset Andorra la Vellaan




Barcelonassa vietetyn päivän jälkeen noudimme vuokra-automme ja ajelimme suorinta reittiä Andorraan. Matkan aikana pysähdyimme sopivin välein jäätelö- ja jaloittelutauoille. Solsonassa pidimme pidemmän tauon ja kävimme katsomassa korkealle kukkulalle nousevaa vanhaa kaupunkia. Kaupungin päänähtävyydeksi oli merkitty Solsonan tuomiokirkko, joka oli kaupunkivierailumme aikana valitettavasti kiinni. Sen vuoksi vain kävelimme vanhaa kaupunkia ympäri ennen kuin jatkoimme autolla matkaa seuraavaa pysähdystä kohti.




Andorraa kohti ajaessa maisema oli lähes koko matkan vuoristoinen, minkä vuoksi ylä- ja alamäet tulivat tutuiksi samoin kuin mutkaiset rinnetiet. Matka-ajaksi Barcelona-Andorra -välille navigaattori antoi noin kolme tuntia. Meillä matkaan kului vajaat kuusi tuntia, sillä pidimme taukoja sopivien maisemien mukaan. Rajan tuntumaan päästyämme varauduimme lisäksi pitkään jonotukseen, mutta onni oli puolellamme ja La Farga de Molesin rajanylityspaikalla vain kolme autoa jonossa ennen meitä. 








Andorran valtion rajojen sisäpuolelle päästyämme parkkeerasimme auton maan pääkaupungin, reilun 20 000 asukkaan Andorra la Vellan keskustaan ja lähdimme heti tarkistamaan paikallista hintatasoa. Matkailusta pääosin elinkeinonsa saava valtio oli kuuluisa veroparatiisiudestaan sekä alkoholin, tupakan, korujen, kosmetiikan, urheiluvälineiden ja elektroniikan edullisuudesta. Tämä tulikin huomattua sillä keskustan muutamasta sadasta kaupasta suurin osa myi pelkästään joko elektroniikkaa, kosmetiikkaa, koruja, urheiluvälineitä ja -vaatteitä tai alkoholia ja tupakkaa. Hyvänä vertailukohtana Andorrassa iPhone 5 maksoi vain 499 euroa, kun taas vastaavasti samainen puhelin maksaa Suomessa parisataa euroa enemmän. Vaatteet puolestaan eivät olleet kovinkaan paljon edullisempia, joten niiden ostamisen jätimme väliin. Ruoan osalta ravintolahinnat olivat melko suolaiset, eivätkä kaupatkaan nyt ihan halvimmasta päästä olleet. Hotellit puolestaan olivat näin kesäkaudella halvempia, kun taas talvisin laskettelusesongin aikaan yöpymisestä saa maksaa sadasta eurosta ylöspäin per yö.

Yhtenä kaupungin kohokohtana Andorra la Vella kuitenkin tarjosi Euroopan suurimman terveyskylpylän Caldean. Sen koko on huikeat 6000 neliömetriä ja se sisältää niin sisä- kuin ulkoaltaitakin, saunoja, erilaisiin maisemiin luotuja pore- ja uima-altaita sekä kylmiä altaita. Meillä tämä nähtävyys jäi kokematta, mutta kuvien perusteella kyllä suosittelisin sitä maassa vieraileville!



Shoppailuiden jälkeen ajelimme hotellillemme Arinsalin kylään. Matka oli jyrkkää ylämäkeä, mikä tuotti vuokra-autollemme melkoista vastusta. Hotellilla söimme kolmen ruokalajin illallisen, nams. Täysillä vatsoilla tutustuimmekin ruokalevon ajan alueen vaellusreitteihin. Monen kymmenen lomareissun ajan olemme nimittäin juosseet kaupungin katuja pitkin, joten aloimme jo kaivata jotain aivan muuta. Luonnonnähtävyydet vastasivat hyvin tähän kaipuuseemme, sillä Andorrassa tarjolla oli korkeita mäkiä, vesiputouksia, koskia ja hienoja maisemia.







Seuraavan päivän suunnitelmiin tyytyväisinä hyppäsimme illalla vielä autoon ja kävimme katsomassa, mistä seuraavan päivän vaellusreitti alkaisi. Samalla pääsimme myös kurkkaamaan Andorra la Vellan iltavalaistusta kaupungin kaduilta käsin. Kaupunki oli iltayöstä erittäin hiljainen, eikä alueella tuntunut liikkuvan ketään. Siispä meidänkin oli hyvä palata takaisin hotellille keräämään energiaa seuraavan päivän vaellukselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti