maanantai 17. helmikuuta 2014

Divan kuulumisia



Touhua riittää, ja tammikuu ehti vaihtua helmikuuksi ennen kuin ehdimme edes pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä kaikkea kevääseen on jo mahtunut. Pääsääntöisesti kuukausi on kulunut töiden, harrastusten, koirien ja matkakuumeen ympärillä. Olemme myös päivitelleet säätilaa kuin vanhat mummot ja papat sekä todistaneet, miten mummoni kommentoi lumetonta maata näin: "Tämäkinkö se piti vielä nähdä, ettei pohjolassa ole lunta?"

Pääsääntöisesti lumettomasta maasta huolimatta koiriemme hoviompelimosta valmistui viime viikonlopuksi uudet suojapuvut. Nehän istuivat kuin hansikas ja ovat suojanneet karvatassujamme kaupungin kuralta ja lialta. Viikonlopun aikana puvut myös pääsivät näyttämään sen, etteivät ne kastu läpi edes lumihangessa kahlatessa, sillä hoviompelimon pihalta löytyi puhdasta, valkeaa lunta Divan tarpeisiin saakka.

Pukujen valokuvaamisen lisäksi Divamme on terästäytynyt jääkiekossa. Aiheesta on tulossa video vielä tällä viikolla, kunhan kommentaattorin ääni palautuu takaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti