perjantai 3. tammikuuta 2014

Kiertoajelulla Saksassa: Dresden



Pikkusiskoni yllärimatka Berliiniin osoittautui lopulta usean kaupungin kattavaksi kiertomatkaksi, sillä vuokrasimme yhtenä päivänä auton ja painelimme Autobahnoja pitkin ensin pienenpieneen Thiendorfin kyläpahaseen, sen jälkeen Saksin osavaltion pääkaupunkiin Dresdeniin, sitten komeille Bastein hiekkakivikallioille ja lopuksi vielä Leipzigiin. Samalla reissulla minäkin sain suuren tavoitteeni kasaan, sillä Leipzig oli minulle 300. kaupunki, jossa olen käynyt. Seuraavana tavoitteena on saada kokoon 40 koluttua valtiota ennen kuin täytän 30. Ratkaisuna tavoitteeseeni on joko kiertomatkailu Atlantin toisella puolella tai halpamaiden koluaminen Itä-Euroopassa. Saas nähdä, minne tie vie. Matkakuumeesta kärsivien avuksi seuraava reissu on jo mietinnässä.




Ensimmäinen pysäkkimme pienen Thiendorfin jälkeen oli Saksin pääkaupunki Dresden, joka oli toisen maailmansodan aikaan pommitettu maantasalle ja sodan jälkeen rakennettu kokonaan uusiksi. Nähtävää kaupungissa oli vanhaa kaupunkia lukuunottamatta vähän, mutta kuultavaa senkin edestä, sillä Dresden on kuuluisa oopperakaupunki.

Me suuntasimme kulkumme ensimmäisenä Puolan kuninkaan August der Starken rakennuttamaan huvilinnan, Zwingerin, sisäpihalle. Linnan sisäpihalta olisi ollut myös kulku Alte Meister-museoon, jossa olisi voinut ihastella vanhoja haarniskoja, aseita, kelloja ja historiallisia tutkimuslaitteita. Me jätimme museon kuitenkin väliin, jotta ehdimme myös seuraaviin kaupunkeihin vielä samana päivänä. Koimme nimittäin, että Zwinger oli itsessään jo näkemisen arvoinen ja sen katseleminen ulkoapäin tyydytti täysin kaikki taiteelliset tarpeemme.





Zwingerin pihamaalta matkamme jatkui Elbe-joen rannalle. Matkalla näimme ratsastajapatsaan sekä barokkia edustavan Semperoper-oopperatalon. Oopperatalolla oli mielenkiintoinen historia, sillä Gottfried Semperin suunnittelema rakennus oli saatu rakennettu valmiiksi vuonna 1841, se oli palanut maantasalle vuonna 1869, rakennettu uudelleen vuosien 1871-1878 aikana ja pommitettu maantasalle vuonna 1945, jonka jälkeen rakennus oli jälleen rakennettu uudelleen ja saatu valmiiksi vuonna 1985. Oopperatalo on kuuluisa, koska mm. Wagner ja Strauss ovat pitäneet usean oopperaesityksensä ensi-illat juurikin Semperoper-oopperatalossa.





Elbe-joen rannalla katselimme uuden kaupunkin puolelle vievää siltaa sekä vanhan kaupunkin uljaita rakennuksia. Alte Marktilla olisi myös olleet suuret joulumarkkinat, mutta pääsymaksu 3 euroa sai meidät jättämään markkinat väliin. Frauenkirchen takana sen sijaan näimme kaikista Dresdenin matkaoppaista tutun maailman suurimman posliinipintaisen maalauksen, joka esitti milteinpä kaikkia Saksin paraatiuniformuisia kuninkaita ja prinssejä hevosineen. Teos oli vaikuttava ja ehdottomasti näkemisen arvoinen.



Dresdenin visiittimme päättyi tähän kerrostalon katolle kiinnitettyyn lauseeseen: Ein Leben ohne Freunde ist wie eine weite Reise ohne Gasthaus - Elämä ilman ystäviä on kuin pitkä matka ilman majataloa. Seuraavana pysäkkinä meillä oli navigaattorissa Bastein hiekkakivikalliot ja Basein silta. Siispä hyppäsimme autoon ja matka jatkui Elben jokivartta pitkin muutaman kymmenen kilometrin päähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti