tiistai 10. joulukuuta 2013

Christmas in Winter Wonderland, London


Aiemmin olemme viettäneet itsenäisyyspäivää muun muassa Pariisissa nauttien joulutorien tunnelmasta, valloittavista käsitöistä, pimeässä loistavista jouluvaloista sekä mieltä ja ruumista lämmittävästä Glühweinista. Tänä vuonna teimme perinteisiimme poikkeuksen ja suuntasimmekin itsenäisyyspäivän aikoihin Lontooseen katsastamaan joulutunnelmaa.



Ensimmäinen ja ehkäpä eniten odottamamme kohde oli Hyde Parkin Winter Wonderland. Odotimme sen olevan enemmän markkina-alue kuin huvipuisto, mutta kaikessa kaupallisuudessaan se oli niin aikuisten kuin lastenkin huvittelukeskus.







Portilta sisäänpäästyämme törmäsimme ensimmäisenä joulupukkiin, näimme vilauksen tontusta, katselimme villapaitoja ja -pipoja sekä ihastelimme taidokkaasti valettuja kynttilöitä ja veistettyjä puutaideteoksia. Puistossa eteenpäin kulkiessamme makustelimme myös saksalaisia tuoksuja: erilaisia makkaroita, kuullotettuja manteleita, lämpimiä rusinoita ja 10 senttimetriä läpimitaltaan olevaa tuoretta fudgea. Kaiken kruunasi lämpimän Glühweinin tuoksu, jota löytyi lähes jokaiselta kulmalta.





Ruokakojujen keskelle oli myös rakennettu ruokailualue pöytineen ja tunnelmallisine valoineen. Parhaimmilla paikoilla oli myös tarjolla elävää tulta lämmikkeeksi. Infrapunalamppuja sen sijaan alueelta ei löytynyt lainkaan, kuten ei myöskään katoksia. Sää onneksi suosi, vaikka pohjoistuuli olikin kylmä.






Eteenpäin kulkiessamme pääsimme lopulta huvipuistolaitteiden suloiseen neonvaloloisteeseen: oli kirkuvaa keltaista, ilakoivaa punaista, sähkön sinistä ja vaarallisen vihreää. Joka puolella pauhasi myös musiikki ja ihmismassa painautui toisiaan vasten kapeita katuja kävellessä. Keskimäärin yksi laitekyyti maksoi 6 puntaa, minkä vuoksi me jätimme huvittelut siltä osin väliin. Sen sijaan harjoittelimme kovasti uuden laajakulmaobjektiivimme käyttöä ja eri asetusten sopivuutta.



Winter Wonderlandista emme kuitenkaan päässeet ulos ilman mitään makunautintoa. Lähtiessämme joimme nimittäin Galaxyn kuumat kaakaot ja nams, että ne olivat hyviä!



Loppuun vielä vähän videomateriaalia paikanpäältä by fotowhizz.com. Enjoy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti