sunnuntai 25. elokuuta 2013

Touhukas viikonloppu


Viikonlopun aikana on jälleen ehditty tehdä ja kokea paljon enemmän kuin edes osattiin odottaakaan: lauantai-iltana saunassa jopa koimme valaistuksen huomatessamme seuraavan päivän olevan vasta sunnuntai. Se jos mikä kertoo, että puolessatoista vapaapäivässä oli rentoutunut enemmän kuin useassa viikonlopussa yhteensä!



Perjantaina viikonlopun vietto alkoi eläinlääkärireissulla, kun Divalta poistettiin neljä maitohammasta. Neidillä olivat nimittäin alakulmahampaat alkaneet jo kasvaa, eivätkä maitohampaat halunneet irrota, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin käydä poistattamassa ne. Samalla nukutuksella eläinlääkäri oli myös poistanut Divalta kaksi takahammasta, koska ne olivat olleet aivan irtoamispisteessä.




Perjantai-iltana Divan alettua heräillä kävimme naapureidemme kanssa syömässä ulkona sekä katsomassa ilmakitaran MM-kisoja. Kuvia kisoista ei tullut otettua, joten viime viikon torstain akrobaattiesityksen kuva saakoon tällä kertaa korvata raavaat ilmakitaristit. Ilmakitaran MM-kisojen tunnelma oli edelleen kohdillaan, vaikka suomalaisia kitaristeja ei lavalla tällä kertaa nähty.



Iltatuimaan kävelimme vielä auringonlaskussa ja katselimme, kuinka Diva, Sesse ja naapurimme Fido tepastelivat tyylikkäästi pitkin katuja. Ensimmäiseksi viikonloppuillaksi perjantai täyttyi monista iloisista hetkistä ja opimmepa me myös muutaman sanan pohjalaista murretta. Sen mukaan Diva ei esimerkiksi ole Diva, vaan Riva. 





Lauantai puolestaan alkoi iloisesti Match Showssa. Hampaanpoistosta hyvin selvinnyt Riva pääsi kehään ensimmäisten joukossa ja sai kolmannessa mätsissään punaisen nauhan. Punaisia pentuja oli lopulta yhteensä 8, joista neljä parasta palkittiin. Kivasti esiintyen Rivamme ylsi kolmanneksi ja pokkasi jälleen kassillisen palkintoja.



Mätsärin jälkeen ajelimme suorilta pikkusiskoni synttäreille, joissa oli kakkua jos jonkinlaista. Mahat täynnä palasimme takaisin kotiin pakkaamaan golfaus-tarvikkeet mukaan. Loppuilta vierähtikin iloisissa merkeissä rangella ja kolmella harjoitusreiällä. Svingit eivät ehkä lähteneet ihan niin hyvin kuin aiemmin, mutta olipa harrastuksessamme ollutkin jo pidempi tauko. Iltatuimaan palasimme jälleen takaisin kotiin vain hakeaksemme koirat ja viedäksemme ne koirapuistoon. Koirapuistosta kotiuduttuamme pääsimme ensimmäisen kerran koko kesänä saunomaan saunavuorollamme. Se on jo melkoinen saavutus kaiken muun toiminnan ohessa!




Sunnuntaina heräsimme ajoissa pakataksemme mätsäri-tarvikkeet ja koirat autoon. Sunnuntain mätsäri järjestettiin naapuripitäjässä, ja olimmepa saaneet houkuteltua myös naapurimme mätsiin mukaan. Päivä oli erittäin lämmin ja aurinkoinen, eikä kehässä tarvinnut lorvia liian pitkästi. Tällä kertaa Fido sai punaisen ollen lopulta punaisten viidennellä sijalla. Diva sen sijaan sai tympääntyneellä ilmeellään sinisen ja sijoittui myös viidenneksi sinisten joukossa. Kolmas mätsi neljän päivän sisällä oli Divalle selkeästi liikaa, eikä se jaksanut enää keskittyä touhuun lainkaan. Onneksi seuraava mätsi on vasta muutaman viikon päästä, joten Diva saa rauhassa levätä ennen sitä. Ehkäpä esiintyminen sitten tuntuisi siitäkin mielekkäämmältä. Hassuinta viidensissä sijoissa oli muuten se, että koirat palkittiin mitalein. ;)



Mätsin jälkeen poikkesimme kurkkaamassa kotikadullemme noussutta ruusutarhaa: 34 000 ruusunjuurakkoa oli istutettu kolmen korttelin matkalle. Arviolta ruusunkukkia on siis reilut 100 000. Wow, hienoa, mahtavaa, ihanaa ja juuri meidän ikkunamme alla! Nyt passaa katsella ruusukatua kaikista ikkunoistamme!



Nälän päästyä yllättämään päätimme lähtä mätsistä kaupan kautta ja haimme grilliin sopivia lihoja ja kasviksia. Grillauspaikkojen osalta arvoimme hetken, mutta päätimme lopulta suunnata rannalle. Ranta osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi, sillä aurinko paistoi siihen suoraan ja tuuli tuiversi leudosti tuoden puhdasta ilmaa. 




Siispä grilliin tuli ja lihat paistumaan. Lihojen päälle laitoimme vielä BBQ-kastiketta, nami nami. 





Ihmisten valmistaessa herkkuja koirat ottivat kivillä nokkaunet. Ruokien valmistuttua ne puolestaan istuivat tarkkaavaisina ympärillämme, mikäli joku suupala sattuisi vahingossa tipahtamaan ruokailijoiden suusta. Ruokailujen jälkeen koiruudet vielä hetken kiipeilivät kivillä ennen kuin pakkasimme grillausvermeet autoon ja palasimme kotiin. 



Viikonloppu oli siis tapahtumia täynnä ja Fidon ilme mielestämme kuvastaa viikonloppua paremmin kuin hyvin. Kiitokset vain seurasta Fidon äitille ja iskälle. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti