lauantai 8. kesäkuuta 2013

Pietarissa kirkkokierroksella


Pidennetysytä viikonlopusta Pietarissa olimme unelmoineet jo vuosikausia. Samasta kohteesta oli unelmoinut myös yksi kavereistamme, joten viisumien hakemisen jälkeen pääsimme varaamaan pääsiäismatkan Pietari Suuren perustamaan Pietariin. Lomaa pääsiäisenä oli sopivasti perjantaista maanantaihin, mutta tehokkaina lähdimme matkaan jo torstaina lentämällä illaksi ja yöksi Helsinkiin.




Hyvin nukutun yön jälkeen nousimme perjantai-aamuna perhoset vatsoissamme liidellen Allegro-junan kyytiin. Menomatkalla saimme nauttia monipuolisesta aamiaisesta sekä leveistä penkeistä, koska loppuunmyydyssä junassa oli tilaa ainoastaan business-luokassa. Ikkunoista avautumat maisemat olivat kuitenkin menomatkan mielenkiintoisin asia, sillä emmehän me olleet koskaan käyneet Venäjällä, eikä meillä ollut oikein mitään mielikuvaa matkan mahdollisista maisemista.



Perille päästyämme sukkuloimme ihmismassan mukana metroon, tulkitsimme kyrillisiä aakkosia ja ajelimme lopulta metrolla hotellimme lähelle. Hotellimme sijaitsi Nevsky Prospekt-kadun toisessa päässä Stockmannin tavaratalon vieressä. Hukassa emme siis olleet, koska kaupan hyllyiltä ensimmäisenä pystyimme ostamaan Valion maitoa, Mehukatti-mehuja, Fazerin suklaata ja suomenkielisiä salmiakkipusseja. Totesimmekin kaupassa, että oli varsin outo aloitus lomalle, kun ensimmäisenä tapaa kotimaasta tuotuja elintarvikkeita niinkin suuressa mittakaavassa ja jopa suomenkielisillä etiketeillä varustettuina. Tästä shokista selvittyämme tsekkasimme itsemme hotelliin sisälle ja jätimme laukut huoneisiimme.







Pienen lepotauon jälkeen aloitimme Venäjän kulttuurikaupunkiin tutustumisen kävelemällä Nevsky Prospekt -kadun päähän. Matkan varrella pysähdyimme Verikirkon kohdalla, sillä se oli juurikin se nähtävyys, jota ilman kaupunkia ei olisi voinut sanoa nähneensä.










Siispä suoraan sisälle uusbysanttilaiseen Aleksanteri II:n kuolinpaikalle rakennettuun kirkkoon. Mielenkiintoisina faktoina voimme kertoa, että kirkkoa ylläpidetään valtion varoilla,  se on rakennettu 1800- ja 1900-lukujen taitteessa, siellä on ollut alusta asti hehkulamppuvalaistus ja valurautapatterilämmitys sekä sen katolla on yhdeksän kullattua tai emaloitua kupolia ja kirkon pinta-alasta 7000 neliömetriä on mosaiikkitaidetta. Mosaiikkitaidetta oli käytännössä kaikkialla kirkon seinissä ja katoissa. Lattia sen sijaan oli kivimosaiikkia. Kokonaisuudessaan kirkko oli henkeäsalpaavan kaunis. En ollut koskaan ikinä milloinkaan käynyt niin kauniissa kirkossa!




Kirkon ihastelun jälkeen pyörähdimme nopeasti kaupungin yhdellä suurimmista matkamuistomarkkinoista. Tarjolla oli hurja määrä erilaisia maatuskoja, huiveja, puuesineitä, nukkeja ja pinssejä. Kesäisin markkinoilla käy varmasti kuhina, kun kaikki iloiset kesäturistit saapuvat kaupunkiin.








Ostosten sijaan jatkoimme matkaamme ojan vartta pitkin Neva-joen rantaan ja sieltä sillan yli kohti Pietari-Paavalin linnoitusta. Alunperin linnoitus on toiminut poliittisten vankien vankilana, mutta nyttemmin siitä on tullut ulkoilmanähtävyys. Alueella on museon lisäksi hiekkaranta ja Pietari-Paavalin kirkko. Kirkko tosin oli remontissa ja hiekkaranta jäiden peitossa, joten talvella linnoituksella oli melko vähän tarjottavaa, ellei eväiden syömistä lasketa hyväksi aktiviteetiksi.





Linnoitukselta jatkoimme matkaamme Nevan vartta pitkin Vasillisaarille, jossa katselimme ohimennen kahta majakkaa sekä jäänmurtajan tekemään uraa. Saaret jätettyämme taaksemme suuntasimme kulkumme Iisakin kirkolle. Uusina tietoina saimme sen, että Iisakin kirkon kupoli on maailman neljänneksi korkein ja sen päällystämiseen on käytetty 100 tonnia kultaa. Kirkon edessä sijaitsevassa Dekabristien aukiolla tapasimme myös Pietari I:n muistoksi tehdyn Vaskiratsastaja-patsaan sekä seurasimme miliisirivistön samantahtista kävelyä.




Loppupäivän kulutimme kiertämällä Nevsky Prospekt -kadun kauppoja sekä hotellimme vierestä löytynyttä jättimäistä ostoskeskusta. Ostoskatu tuntui tarjoavan kaikille kaikkea, sillä sen varrelta löytyi kauppoja, kauppakeskuksia, ravintoloita, kahviloita, tietotekniikkaliikkeitä, baareja ja kauneushoitoloita.

Ensimmäisen päivän päätteeksi olimme hyvin tyytyväisiä matkakohteeseemme. Pietari oli monipuolinen matkakohde, ja seuraavanpäivän kulttuuriannoskin odotti jo muutamien tuntien päässä. Seuraavan päivän agendaan nimittäin kuului taideannos Eremitaasia ja Talvipalatsia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti