sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Kukkaset aloittivat loman



Suvivirren jälkeen kesälaitumet avautuivat myös minulle. Kuluneen viikonlopun aikana ehdimme käydä lakkiaisissa, Antonin vanhemmille, minun mummolassani ja ihastella auringon lämpöä. Samalla myös huomasimme, kuinka hyvin Diva jo selviää hoitopaikassaan. Sitä myöten mielemme perukoilla alkoi pieni lomakärpänen purra alitajuntaamme. Vieläköhän saisi halpoja lentoja aurinkorannalle? Vai menisimmekö sittenkin Antonin sukulaisille Göteborgiin ja Boråsiin? Vai olisiko kenties aika vierailla kaverimme luona Saksassa?

Loma-asioista toisiin loma-asioihin: ensimmäinen ikkuna kahdeksasta ikkunasta on nyt pesty. Huomisen tavoitteena on saada loputkin pestyä. Ikkunoidan jälkeen teen jälleen pientä inventaariota, jotta saisimme myytyä kaikki ylimääräiset tavarat pois. Mistä sitä tavaraa oikein pursuaa, vaikka emme ole ostaneet juuri mitään koko vuonna? Kyseiseen arvoitukseen en ole keksinyt vielä vastausta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti