keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Kierros Talvipalatsissa





Maailman suurin taidegalleria, Eremitaasi, on jakautunut useaan eri rakennukseen, joista ehkä tunnetuin on Pietari Suuren rakennuttama Talvipalatsi. Tämän rakennuksen mekin halusimme nähdä niin ulkoa kuin sisältäkin, koska onhan siinä asuneet Venäjän tsaarit talvisin. Kesät tsaarit ovat viettäneet Puskinissa tai Pietarhovissa. Kooltaan rakennus oli erittäin suuri: satoja metrejä pitkä ja vajaat puolet leveämpi. Palatsin piha-alue oli myös valtavan suuri: eihän iso palatsi olisi pienempää pihaa voinut hyväksyäkään.




Erikoisena elementtinä palatsin pihalta löytyi kolme vauvanvaatteisiin puettua apinaa. Kaverit olivat melko säyseitä ja jököttivät paikallaan kiltisti. Onkohan niillä kesällä kesävaatteet?









Sisälle museoon jonotettuamme kävimme ensimmäisenä kurkkaamassa kivi- ja pronssikaudelle. Siellä vastaantulivat tikarit, viikinkien korut, kivettyneet luurangot ja aito piikivestä veistetty ihmisen ensimmäinen työkalu, nyrkki-iskuri. Välihuomiona täytyy muuten sanoa, että viikinkien koruista tuli heti mieleen Kalevala-korut. Korujen muodot ja kuviointitavat olivat mielestäni samantyyliset.






Viikinkiesineet nähtyämme jatkoimme ensimmäisenä kunniakkaaseen portaikkoon. Se oli loistelias, upea, kaunis, kimalteleva ja sanoinkuvaamattoman hieno! Taisipa hetki mennä jo pelkässä ihastelussa ja pää kallellaan katselemisessa.






 



Korean portaikon jälkeen huomioni kiinnittyi seuraavien salien kattoihin. Lähes jokaisessa oli kultakoristeita, maalauksia, kiemuroita ja koukeroita. Pääosin koristeet olivat lisäksi kolmiulotteisia ja ulospäinsuuntautuvia eli erittäin hienoja!






Parasta Talvipalatsissa kuitenkin oli kaksikerroksinen sali, jonka kattoon oli kiinnitetty lukematon määrä kristallikruunuja, katettuja kävelysiltoja kannattelivat korinttilaspylväät ja kaarevia parvekkeita koristivat kullatut kaiteet. Kokonaisuudessaan sali oli valtavan suuri sekä täpötäynnä ihastelevia katseita ja syviä huokauksia.








Komeimmat katot ja salit nähtyämme aloin kiinnittää enemmän huomiota Talvipalatsin lattioihin. Pakko kyllä todeta, ettei siinä rakennuksessa ollut jätetty mitään puolitiehen. Mosaiikkiparketitkin olivat sitä komeampia ja taidokkaampia, mitä pitemmälle rakennuksessa kävelimme.







Mutta mitäs muuta Talvipalatsissa sitten on kuin komeita kattoja, pylväitä, lattioita ja kattokruunuja? Sieltä löytyy paljon patsaita, taidetta, huonekaluja ja vanha kirjasto kirjoineen sekä yksi rakastunut pari, josta otettiin kuvia kattokruunun valossa. Meidän mielenkiintomme kuitenkin keskittyi enemmän arkkitehtuuriin ja sisustukseen kuin patsaisiin tai tauluihin, koska vanhat rakennukset meitä loppujen lopuksi kiehtovat huomattavasti enemmän.




Mutta yksi asia Talvipalatsissa oli kuitenkin toisin kuin esimerkiksi Louvressa tai Vatikaanin taidemuseossa. Talvipalatsi nimittäin tarjosi koko ajan jotain uutta ja erilaista, joten patsaan tyylistä tuskastumista emme kokeneet koko viiden tunnin aikana. Taidemuseo oli myös pohjaltaan mukavan selkeä, joten sen kiertäminen oli helppoa.

Mikäli siis joskus satut Talvipalatsin pihalle ja sinulla on reilut viisi tuntia aikaa, mene ihmeessä sisälle ja ihmettele sitä kaikkea, mitä näet!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti