torstai 14. maaliskuuta 2013

Underground hop on, hop off part 2







Toisena kokonaisena matkapäivänä otimme iisisti ja kävimme vain nautiskellen tutustumassa kaupungin eri osiin. Aloitimme turistikierroksen kävelemällä hotellilta Harrodsille ja poikkeamalla syömään aitoa englantilaista aamiaista Harrodsin viereiseen Cafe Concertoon. Kahvila oli erittäin tyylikäs ja loisteliaasti sisustettu. Aamiainen myös täytti toiveemme ja vatsamme - olihan siinä tunnetusti melkoinen määrä rasvaa, eikä pekonissakaan oltu säästelty.






Aamiaisen jälkeen Harrodsin tavaratalo oli avannut ovensa, joten pääsimme suoraan pääsisäänkäynnistä sisälle ja kauppakeskuksen tyylikkäisiin liukuportaisiin. Egyptiteema edelleen osui ja upposi - kuvia tuli otettua kymmeniä. Lisäksi viihdyimme hyvin Pet Kingdom -osastolla koirien vaatetusmuodin ja sisustusosaston kristallivalaisimien parissa. Hamleyn nallejen tapaan kävimme myös katsomassa suloistakin suloisempia Harrods-nalleja, joilla oli hintaa vajaat 400 puntaa. 







Harrodsilta suunnistimme metrolla Buckinghamin palatsille katsomaan vahdinvaihtoa. Paikalla oli tungoksittain väkeä, ja me olimme auttamatta myöhässä. Parhaat paikat olivat menneet, eikä huonoilta paikoilta nähnyt mitään. Niinpä istuimme puiston muurilla ja kuuntelimme torvien törähtelyä. Tuurilla saimme reilun sadan metrin päästä kuitenkin pari kuvaa, joskin hieman epäterävinä. 




Puolessa välissä vahdinvaihtoa päätimme jatkaa matkaa ja suunnata kauniin päivän kunniaksi puistoihin: ensin Hyde Parkiin ja sitten sen viereiseen Kensington Gardeniin. Hyde Parkista vuokrasimme jalkojamme leputtaaksemme pyörät huimaan kahden punnan vuorokausihintaan. Oli se mukava polkea pyörillä ja tuntea lämpimän kevättuulen tuiverrus kasvoilla. Loppumatkasta meille tuli jopa niin kuuma, että t-paidalla pärjäsi tosi hyvin. Uutena tietona saimme myös sen, että Hyde Parkissa voi pyöräillä, kävellä, istua piknikillä, uida, rullalautailla, soudella, polkea polkuveneellä, rullaluistella sekä ravata hevosella. Enpä olisi uskonut yhden puiston tarjoavan niinkin montaa eri ulkoilumahdollisuutta!




Hyde Parkissa riittävästi pyöräiltyämme palautimme menopelit ja kävelimme Notting Hillin asemalle. Pienen tuumaustauon jälkeen seuraavaksi suunnaksi valikoitui eläinkauppa - pitihän Lumpparin ja marsujen saada tuliaisia. Siispä suunta Itä-Lontooseen, tehtaansavujen laskeutumispisteelle ja huonomaineiselle alueelle. Kieltämättä valitsemamme alue oli hyvin paljon erilainen kuin Länsi-Lontoon asuinalueet, mutta jos jotain huonoa niin myös hyvää: alueella oli erinomainen burgeripaikka ja sieltä sai jopa vihanneksia!

Itä-Lontoon yhden kyläpahasen nähtyämme palasimme takaisin keskustaan ja jakauduimme kahtia. Puolet reissuseurueestamme suuntasi Ripley's Believe It Or Not -taloon ja toinen puolisko akvaariokaloja katsomaan. Hait ja muut kalat tosin jäivät näkemättä, koska akvaario oli mennyt kiinni juuri ennen kuin ennätimme ovelle. Jäätelöannoksen nauttimisen jälkeen totesimme myös London Dungeonin menneen kiinni, joten sekin sai odottaa toista kertaa. Niinpä lopulta päätimme palata Piccadilly Circukselle ja vain seurailla suurkaupungin sykettä.

Seuraavalle päivälle olimme jo ohjelmoineet kulttuurivisiitit Natural History Museumissa sekä British Museumissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti