lauantai 29. joulukuuta 2012

Joulu ohi, uusi vuosi edessä



Hengissä täällä ollaan, vaikka hiljaisuutta on jatkunut jo pari viikkoa! Joulukuun puolen välin jälkeen tuli töissä niin kiire aikakausi, että tuntui kuin ei muuta elämässä ehtisikään. Blogihiljaisuudesta voitte päätelläkin, etten todellisuudessa oikein muuta sitten ehtinytkään. :D

Nyt jouluruokaa mahan täydeltä syötyämme olen kuitenkin jälleen uudessa iskussa. Sukulaisia on nähty, lahjoja vaihdettu sekä hauskoja juttuja kerrottu puolin ja toisin. Tänään haimme kaupasta myös maanantaita varten ilotulitteet. Vastaanotamme uutta vuotta kolmatta vuotta peräkkäin kotosalla vieraita kestiten. Herkkupöytään on tarkoitus asetella tortilloja, patonkia, erilaisia juustoja, viinirypäleitä, sipseja dippien kera sekä makeiksi herkuiksi hankimme Stockmannilta lusikkaleipiä.

Tällaista siis täällä. Joulun aikana olen ehtinyt purkaa koneelle loput Pariisin reissun kuvat, joten pari palaa Ranskaa on vielä tulossa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti