tiistai 5. kesäkuuta 2012

Koirankuppien aateliaa



Olenkin unohtanut esitellä meidän lähimenneisyydessä hankkimamme koirankupit. Aiemmin meillä oli käytössä metalliset, kumireunaiset kupit, mutta niiden peseminen oli aina kovin työlästä. Siksi etsimmekin uusia ratkaisuja, selasimme monien monien nettikauppojen kuppivalikoimaa ja lopulta totesimme posliiniset kupit käytännöllisimmiksi. Sopivannäköisiä ei vain sitten meinannut löytyäkään mistään - kunnes keksin käydä jälkiruokakulho-osastolla.




Sieltä mukaamme tarttuivatkin samantien Alfredo Haberlin suunnittelemat Origo-kulhot. Värivaihtoehtoja oli monia, ja parhaimman säväyksen keittiöömme toivat Mix color -väriset kulhot. Otimmekin samantien mukaamme neljä pienempää ja kaksi isompaa kulhoa. Kuppipaljoudesta onkin ollut hyötyä, koska voimme laittaa ne päivittäin pesukoneeseen, eivätkä kupit ole loppuneet kertaakaan kesken. Yksi kuppi koneesta tarjottimelle ja toinen kuppi tarjottimelta koneeseen. Lisäksi kuppeja riitti myös sijoitettavaksi makuuhuoneeseen asti, jolloin yöllisen vesikupin edestakaisin kulkeutuminen on vähentynyt. Pesussa toki sekin käy, mutta enää ei ole tarvinnut iltaisin viedä keittiön kuppia makuuhuoneeseen.

Ja ymmärrän teidän tuskanne, jotka mietitte ratkaisumme kummallisuutta: onhan se hassua, kun koiralle ostetaan ihmisten astioita. Pidin aiemmin hassuina myös ihmisiä, jotka syöttivät koiraansa Teema-astioista. Plussaa on kuitenkin se, että nämä astiat oikeasti kestävät konepesua erittäin hyvin, ja kaiken kukkuraksi vieläpä näyttävät vähemmän koiramaisilta kupeilta. ;P

2 kommenttia:

  1. Moikka!
    No ei hassua laisinkaan, tosi näppärä idea, noi ois just hyvän kokoiset meidän koirulillekin.
    Silloin kun itse metsästin kuppeja meidän Milolle niin ei tullut tuollainen idea mieleen. :)

    VastaaPoista
  2. Mullakaan ei itsellä olis tullut idea mieleen, mutta sitten vitsailin Antonille kaverin tutustua, joka syöttää koiraa Teema-astioista, ja niin keksittiin mennä katsomaan ihmisten astioita. Veikkaanpa jopa, että Origot on pitkäikäisempiä kuin "tavalliset" peruskoirankupit. Ulkonäkö on ainakin just täydellinen. :)

    VastaaPoista