keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Senec ja Bratislavan viimeinen päivä


Hihi, oli sitten karannut postaus vähän ennen aikojaan julkisuuteen. Yhdistetäänpäs sitten viimeiset Bratislava-kuvat ja Senec yhteen ja samaan postaukseen.




Modrasta siis siirryimme paikallisbussilla Seneciin. Oli oikeastaan taas hauska seikkailla tietämättä oikeastaan, minne sitä oli edes menossa. Ei meillä ollut kyllä mitään suunnitelmaakaan, vaan hypittiin bussista toiseen ja toivottiin pääsevämme jossain vaiheessa rautatien varrelle ja sitä myöten takaisin Bratislavaan.



Pikkukaupungeista Senec oli siinä mielessä poikkeus, että jopa tiesimme siellä olevan järven ja huvipuiston. Kahteen aiempaan kylään verrattuna se oli myös paljon isompi, vilkkaampia ja jopa kahdella pääkadulla varustettu. Olimme siis jo melkein suurkaupungissa, heh. Yksi mielenkiintoisimmista asioista oli kuitenkin se, että pääkadulla kaikki oli tiptop, mutta sivukadulta löytyi jopa tällainen varsin uudenkarhea Audi-korjaamo. 


autollakin on hyvät maisemat






Parasta kaupungissa oli kuitenkin järvi. Kesällä paikka on varmasti täynnä ihmisiä, sillä järven ympärillä oli hiekkarantaa, rantalentiskenttiä, rullaluistelureittejä, huvipuistolaitteita, ravintoloita, nakkikioskeja, myymälöitä, vuokrattavia mökkejä ja jopa veden päälle rakennettu mökkikylä suurine purjeveneineen.  Rannalla tallustellessamme tapasimme myös joutsenen, joka tuli ajamaan meidät pois rantaviivasta. Ei siinä auttanut kuin perääntyä, kun yli kymppikilonen lintu tuli uhittelemaan.



Joutsenen pelottelemina suuntasimmekin seuraavaksi juna-asemalle tarkastelemaan aikatauluja. Junia Bratislavaan meni pari tunnissa. Niistä valitsimme nopeimman ja harvimmilla pysähdyksillä olevan, ja saimme pulittaa lipuista hurjat 1,40 euroa. Hitaammat junat olisivat olleet halvemmat, mutta emme menneen konkurssiin tuosta pikku tuhlailusta.






Maakuntamatkailun jälkeen vietimme vielä päivän Bratislavassa ennen kuin siirryimme Slovakian kansallisella bussiyhtiöllä Itävallan aina ihanaan pääkaupunkiin Wieniin. Kokonaisuudessaan voisimme todeta Bratislavan olleen todellinen yllätys ja erittäin hyvä kaupunkilomakohde. Pääsiäisenä siellä tosin ei ole mitään sen kummempaa tapahtumaa kuin Suomessakaan, joten sen suhteen olimme ehkä hieman yllättyneitä. Toki pari markkinakojua kaupungista löytyi, mutta siihen se pääsiäinen sitten jäikin.



Pubien osalta Bratislava oli myös hyvin varustautunut. Oluen ystävälle oli tarjolla slovakialaisia sekä eurooppalaisia vaihtoehtoja. Kahviakin pubeista sai - alueelle tyypillisesti vesilasin ja keksin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti