keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Kesän 2012 suunnitelmia


(Kuva täältä.)

Blogihiljaisuuden aikana olemme vähän pähkäilleet ensi kesän lomasuunnitelmia. Olisi mahtavaa ajaa Route 66 läpi, käydä kiertämässä Kaakkois-Aasian saaria tai lentää kaupungista toiseen Ausseissa. Loistava vaihtoehto olisi myös tutustua Kaliforniaan ja Hawaiin, vierailla tutuillamme San Diegossa tai kokea jotain ihan uutta Kanadassa. Etelä-Afrikkakin minua on kiehtonut siitä lähtien, kun kaverimme tuli takaisin vaihdosta ja kertoi hurjista seikkailuistaan. Sansibar olisi myös unelmakohde, eikä jetlagiakaan tulisi lainkaan!


Saksalainen Ulmin kaupunki ylhäältäpäin

Vaihtoehdoista Route 66 kiinnosti myös kavereitamme. Olimme jo alustavasti päättäneetkin suunnata tielle elokuussa, mutta yhden matkalaisen muutettua Pekingiin emme enää olekaan varmoja lähdöstämme. Siksi olemme myös pohtineet Itä-Euroopan valloittamista reilipassin avulla. Samalla voisimme vierailla Antonin työkaverin kotikonnuilla Romaniassa sekä käydä tervehtimässä kavereitamme Saksassa. Voisipa myös olla, että palaisimme takaisin Suomeen Via Balticaa pitkin. Olisi ihana nähdä, millaiselta Liettua ja Latvia näyttävät kesällä. Kohteissa olemme nimittäin käyneet vain talvella. Viimeisimmästä Viron vierailustanikin on jo reilut 3 vuotta, joten Tallinnassa ja Tartossa oli mukava pyörähtää katsomassa tuttuja paikkoja.


Nizzan rannalla

Lomamieltä kohotti entisestään lukemani kirja Fillarilla Nizzaan. Kirja kertoi Osmo Soininvaaran saamasta haasteesta pyöräillä Helsingistä Nizzaan 30 päivässä. Matka alkoi laivalla Tallinnaan, jatkui Via Balticaa ja pikkuteitä pitkin Wieniin, Alppien yli Italian puolelle ja lopulta Rivieran rantatietä mukaillen päätepysäkille Nizzaan. Lukiessani kirjaa matkakuumeeni vain kasvoi ja alitajunnassani aloin suunnitella pyörämatkaa. Olisi mahtavaa ajella pyörällä kaupungista toiseen, katsella vaihtuvia maisemia ja suunnistaa tuntemattomassa maastossa. Pyörämatkailijana voisi myös pysähtyä pieniin kyliin ja tutkailla elämänmenoa ihan eri näkökulmasta. Välillä voisi myös ajaa junalla pitemmän pätkän ja jälleen jatkaa matkaa kaksipyöräisellä.


 Gare du Nordin rautatieasema Pariisissa

Junalla ajaminen puolestaan toi minulle mieleen unohtumattomat reilireissumme. Olisi niin mukavaa kiertää eri maita junalla. Toisaalta olisi myös mahtava kiertää Eurooppaa asuntoautolla. Pysähtyä paikkoihin, joissa on kivat maisemat, tutustua paikallisiin karavaanareihin ja viettää auringonlaskuja järvien rannalla. Kaikkien kehuma Gardajärvi meillä olisi vielä kokematta.

Tylsästi töihin viitateen kevään aikana on tulossa piiiitkä postaussarja toisesta reilireissustamme, koska olisin tänäänkin töissä tarvinnut kyseisellä reissulla otettuja kuvia. Siispä kirjoittelen tänne 13 maata ja 40 kaupunkia kattavan matkapostaussarjan. Matkailuaiheisia postauksia toivoneet saavatkin varmasti liikaakin matkailuun liittyviä kertomuksia. :D
                                                             

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti