lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuosi 2011


Tervehdys pitkästä aikaa!

Vuosi 2011 alkaa olla pikkuhiljaa ohi ja on aika palauttaa mieleen vuoden kohokohtia.


Tammikuu 2011


Tammikuussa oli LUNTA, valtavan paljon valkoista LUNTA! Kirjoittelin myös Pro gradu -tutkielmani viimeisiä sivuja, ja sain maisterin tutkinnon ulos kuukauden lopussa. Kaiken kirjoittamisen keskellä muutimme myös remontoimaamme asuntoon, hankimme uusia huonekaluja ja saimme vihdoin ja viimein asettua aloillemme yhden katon alle. Olimmehan me jo monta vuotta juosseet kahden asunnon välillä, joten johan se oli aika rauhoittua yhteen asuntoon.



Valmistumiseni kunniaksi kävimme myös pidennetyllä viikonloppumatkalla Liettuassa. Vilnaan ihastuimme heti, Kaunasin aitoudesta pidimme kovasti ja Trakain linna tuli nähtyä. Reissu oli oikein onnistunut ja alennusmyyntien vuoksi jouduimme paluulennolla laittamaan yhden laukun ruumaan.


Helmikuu 2011


Helmikuun aikana saimme viimeiset tavarat paikoilleen. Makuuhuoneen seinä muutti väriä punaisesta helmiäisen valkoiseksi ja olohuoneen matto koki karun kohtalon. Kuukauden aikana ehdin myös tehdä esittelyt keittiöstä, makuuhuoneesta, työhuoneesta ja eteisestä. Videoista innostuneena tein myös yhden videoesittelyn kylpyhuoneestamme.


Maaliskuu 2011



Maaliskuussa starttasimme kuntokuurilla ja aloitimme ulkoiluharrastukset. Lenkkeily oli mukavaa  teiden sulaessa, retkiluistelu virkisti mieltä ja kuntosali pisti lihaksiin liikettä. Lumpparikin nautti ulkoiluhetkistä ja tutustui moneen uuteen karvakaveriin.




Maaliskuussa tuli myös takatalvi, jonka seurauksena lunta tuli lisää. Hiihtolomalla kävimme lumisella talviretkellä mökillä pudottamassa reilut 60 cm lunta katolta. Lapioimiseen meni pari tuntia, mutta mökin lämmittämiseen koko päivä. Ilma oli kuitenkin paras mahdollinen, joten pieni pakkasen purema poskessa ei haitannut. Kuukauden loppupuolella seurasimme myös jäiden ohenemista ja virtaavan veden paljastumista.


Huhtikuu 2011
Huhtikuussa vietettiin poikkeuksellisen myöhään pääsiäistä. Me karkasimme noitia ja pääsiäispupuja karkuun Skotlantiin. Edinburgh oli ihanan vanha ja kivinen kaupunki täynnä toinen toistaan jännittävämpiä kummitustarinoita. Glasgow puolestaan oli uusi ja moderni kaupunki upeine rakennuksineen, ja Loch Ness -järvi hirviöineen näkemisen arvoinen paikka. Glencoen kansallispuiston maisemat olivat myös upeat, eikä säkkipillimusiikkikaan lainkaan huonoa.




Matkailun lisäksi huhtikuussa ehdittiin sisustaa jo parvekekin. Lämpimiä päiviä oli myös jo useita, joten auringossa oli mukava rentoutua. Parveke esiteltiin myös täällä blogissa ihan omana postauksenaan.


Toukokuu 2011
Toukokuussa koitti rakkauden täyteteinen päivä, kun serkkuni sanoi tahdon. Aurinko paistoi täydeltä terältä monena päivänä ja me aloitimme reissumme suunnittelun. Muuton jälkeen aloin myös ensimmäisen kerran tutkia kaappejemme sisältöä ja sen myötä löysin kaksi ihastuttavaa Pentikin poroa sekä roppakaupalla nettikirpputoreille myyntiin menevää tavaraa. Nettikirpputorit ovatkin tulleet elämäämme jäädäkseen, sillä olemme toukokuun jälkeen tyhjennelleen niin kaappeja kuin varastojakin löytäen paljon myyntiin mennyttä tavaraa.


Kesäkuu 2011



Kesäkuussa reissumme lyötiin lukkoon, lennot tilattiin ja matka Helsinkiin tuli ajankohtaiseksi. Kiinan viisumit olisi toki saanut matkatoimistonkin kautta, mutta hauskempihan se oli itse mennä vierailulle konsulaattiin. Viisumien myötä reissun suunnittelu vasta alkoikin ja ensimmäiset jännitysperhoset lennähtivät ympärillemme.



Kesäkuussa olohuoneemme koki muutoksen. Viisun piti valitettavasti lähteä, ja tilalle tuli iso valkoinen nukkamatto. Jännityksestämme huolimatta matto kotiutui hyvin Lumpparin kaveriksi ja näin ollen matto on edelleen valkoinen. Lisäksi voin edelleenkin kertoa, että valkoinen sohva ja valkoiset matot todellakin sopivat koiraperheeseen.



Ulkomaanmatkailulta ei kesäkuussa vältytty, sillä piipahdin viisi päivää Roomassa yllättämässä vanhempani ja pikkusiskoni, jotka olivat ensimmäisellä Interrail-matkallaan. Yllätys meni täysin nappiin ja juhannus Roomassa oli onnistunut.


Heinäkuu 2011
Heinäkuu oli superlämmin. Kävimme paljon uimassa, rannalla ja nautimme ulkoilusta aamusta iltaan. Lumpparikin sai osakseen todella paljon huomiota, sillä se oli aina mukana minne vain menimmekään. Lämmin kesä sai minut myös muistelemaan ensimmäistä reilireissuamme.



Heinäkuun lopun kohokohtana kävimme serkkuni rippijuhlissa. Serkussarjasta kaksi kolmasosaa onkin jo saavuttaneet tämän tärkeän päivän, mutta hyvin se viimeinenkin kolmannes ehtii mukaan touhuihin seuraavien 10 vuoden aikana.


Elokuu 2011

Elokuun ensimmäisenä päivänä lentomme starttasi ja suunta oli Aasia, tarkemmin sanottuna Hong Kong, Peking, Hangzhou ja Shanghai. Suunnitelmat olivat avoimet ja vain paluupäivä oli lyöty lukkoon. Tästä aiheesta on blogissamme puhuttu niin paljon, että ohjaan kiinnostuneet klikkaamaan tätä.


Syyskuu 2011




Syyskuussa palasimme takaisin arkeen. Jetlag oli armoton, mutta kyllä siitä selvittiin. Nautimme Lumpparin seurasta ja kävimme pitkiä lenkkejä. Luonnon värit olivat ihanat: vihreää, keltaista, oranssia, punaista, violettia, sinistä ja mustaa.


Lokakuu 2011


Lokakuussa luonnonvärit vain paranivat. Nautimme punaisesta taivaasta ja välillä pilkistävästä auringosta. Lunta ei ollut lainkaan, eikä pakkastakaan pahemmin näkynyt.






Olohuoneessammekin tapahtui lokakuussa pieniä muutoksia. Antonin kandivalmistujaisjuhlia varten hankimme kolme rahia, joiden päälle asettelimme aiemmin hankkimani mohairviltit. Kandijuhlat onnistuivat hyvin ja kakkua riitti vielä seuraavallekin päivälle. Juhlien jälkeen innostuinkin leipomaan vähän useammin, mikä aiheutti varmasti huvittuneisuutta myös Antonin työkavereissa. Hehän he saivat niitä minun kokkailujani syödä. ;P


Marraskuu 2011


Vuoden toiseksi viimeinen kuukausi oli aika hektinen. Opetustunteja oli 30-35 tuntia viikossa, joten valmisteluineen työtunteja kertyi varmasti reilut 50. Onneksi kuukauden loppupuolella valmisteltavaa ei enää niin paljoa ollut, joten ehdin tehdä muutakin kuin töitä.




Kiireiden hellitettyä ehdin aloittaa joululahjavalmistelut, ja niin syntyivät tämänvuotiset pannunaluset. Huopapalloja tarvittiin 8-10 ja ne yhdistettiin toisiinsa rautalangalla. Nopea ja tyylikäs lahja henkilölle, jolla on jo kaikkea.


Joulukuu 2011


Jouluhössötystä lähdimme hakeman Pariisista saakka ja sieltähän sitä löytyi! Lisätietoa saa tuolta.




Pariisista palattuamme jatkoimme tavalliseen tapaan työntouhuissa. Tuntimäärät eivät onneksi olleet enää marraskuun luokkaa, joten ehdimme myös nauttia joulukuun tunnelmasta. Aattoa kohti kiiruhtaessamme ostimme lahjat hyvissä ajoin ja ajelimme vahempieni luo joulunviettoon.

Uuden vuoden aaton otamme vastaan kotisohvalta katsellen kaupungin tarjoamaa ilotulitusta. Omia raketteja on muutamia ja niiden ampuminen on suunniteltu keskiyölle.

Fantastista Uutta Vuotta 2012!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti