sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Christmas in Paris 3








Suurin toiveeni oli päästä pariisilaisille joulumarkkinoille ja niillehän minä pääsin. Riemunkiljahduksin innostapuhkuen kipitin metropysäkiltä toiselle päästäkseni Grande Archen joulumarkkinoille. Itsessään jo La Defensen alue on yksi lempialueistani Pariisissa, sillä korkeat pilvenpiirtäjät ovat mitä makeimpia rakennuksia. Erityisen näyttävä La Defensen alue on pimeällä, kun toimistojen valot loistavat. Joulukuun kruunasi aukiolle rakennettu joulukylä piippakattoineen ja välkkyvine jouluvaloineen.






Joulumarkkinoilla oli käytetty väriä. Punaista, hopeaa ja leveällä laudalla somistettuja kojuja oli vierivieressä. Kojuissa myytiin vaatteita, leluja, juustoja, makkaroita, panineja, patonkeja, pyttipannua, lämmintä viiniä ja monenlaisia makeita herkkuja. Nutellasormia ei tullut maistettua, mutta muuten jouluhalot ja muut vastaavat paikalliset jouluherkut tuli testattua. Panini nakilla olisi myös ollut kokeilemisenarvoinen, mutta ihan kaikkea ei jaksanut syödä. ;P




Grande Archelta jatkoimme matkaamme kohti toista kuuluisaa joulutorialuetta, Champs-Elyséetä. Siellä sitä jouluhössötystä oli lisää ja minä olin vieläkin onnellisempi.






Champs-Elysées -katu oli tänä vuonna valaistu hopealla, sinisellä ja pinkillä. Hopea tuntui olevan tämänvuotinen jouluväri koko kaupungissa. Se toimikin erittäin hyvin, sillä tummaa taivasta vasten hopeat ja siniset valot loistivat kauas. Pieni tihkusade vain paransi maisemaa, sillä valot heijastuivat kauniista märästä asfaltista.










Kadun varrella oli myös molemminpuolin joulukojuja, joissa myytiin samoja herkkuja kuin Grande Archen joulukylässä. Joulukojujen lisäksi kaikki kadunvarrella olevat kaupat oli koristeltu asiaankuuluvasti köynnöksillä, vilkkuvilla jouluvaloilla ja joulukuusilla. Olipa muutamien talojen ikkunoissa myös tikkaita pitkin kiipeäviä joulupukkeja sekä liikkuvia poroja.










Herkuista ehdottomasti parasta olivat suklaakuorrutteiset joulutangot (ts. suklaakuorrutteiset vaahtokarkkipötkyt) ja kauniisti koristellut jouluomenat. Suolasista herkuista suosituimpia näyttivät olevan erilaiset paninit ja ranskanperunat. Itse tykkäsimme eniten juustoista, sillä voimakkaan makuiset juustot patongilla ovat myös herkkuamme Suomessa (nimim. Stockan juustohyllyn vakiasiakkaat). Juomapuolen osalta kaikista positiivisimman yllätyksen soivat kuumat viinit. Jopa minä join kuumaa punaviiniä, koska se maistui enemmän glögille kuin punaviinille. Nams.

Joulutorialueita oli rakenteilla myös Eiffel-tornia vastapäätä toiselle puolelle Seineä, Sacre Coeurin pihalle sekä Hotel de Villen etupihalle. Te, jotka olette menossa tulevina viikkoina Pariisiin, käykää ehdottomasti katsastamassa myös nämä kolme muuta joulutorialuetta. Eiffel-tornia vastapäätä ja Hotel de Villen pihalle oli tulossa myös unelmoimani luistelukenttä.

Seuraavassa Pariisi-postauksessa kurkistamme hieman Pariisin kaupalliseen jouluun. Joulukoristeiden voin ainakin sanoa olleen perinteisistä poikkeavat. Parhaiten koristeita ehkä kuvaa sana mauton, mutta älkää luoko ennakkokäsityksiä. Jokuhan voi oikeasti tykätä ensi kerralla esiteltävistä jouluikkunoista. ;P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti