maanantai 21. marraskuuta 2011

Tierna-ajan avajaiset


Viikonloppuna olleet tiernakauden avajaiset sisälsivät tänäkin vuonna perinteisen tiernapoikakilpailun. Kävimme katselemassa kilpailua sekä aamulla että iltapäivällä, sillä eräs tuttumme osallistui kilpailuun kavereidensa kanssa.



Viime vuoteen verrattuna tämänvuotiset mukaelma-sarjan esitykset olivat hyvin moderneja: valomiekkoja, tyylikkäitä asuja ja perinteistä poikkeavaa rekvisiittaa. Esitysten katsominen on ollut meillä jo monen vuoden mittainen perinne. Erityisesti pidämme mukaelma-sarjasta, sillä uusien näkökulmien löytäminen 150 vuotta vanhaan esitykseen on vain positiivinen asia.



Tiernapoikien lisäksi keskusta on pukeutunut tiernatähtiin. Tähtiä on ripustettu jokaiseen valotolppaan monen vuoden ajan, joten niiden ilmestyminen katukuvaan saa jokaisen oululaisen joulumielelle.




Torillakin saamme edelleen ihailla Pepsi-mainoksen jälkeensäjättämää joulukuusta. Toki oululaiseen tyyliin kaikki joulukuusenpallot on säretty 3 metrin korkeuteen asti, joten kuusen alaoksilla on enää vain kynttilät. Ei ihme ettei kaupunki koskaan haaskaa verorahoja kaupunkilaisten yhteiseen joulukuuseen, kun sille kävisi kuitenkin näin. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti