Viimeisenä Pekingissä vitettynä iltana tunnelmat olivat hieman haikeat, sillä seuraavana päivänä meillä oli lento Shanghaihin. Edes puistossa nähty taiji-esitys ei saanut haikeutta haihtumaan, vaikka esitystä olikin hienoa seurata.
Suurin syy haikeuteen oli Antonin veli, joka jäi Pekingiin. Emme tienneet, milloin tapaisimme hänet uudelleen, eikä Klasullakaan tuntunut olevan kiire Suomi-visiitille. Jäimmekin miettimään Antonin kanssa muuttoa Pekingiin. Olisi hauska asua eri maassa, mutta silti tuttujen ihmisten lähellä.
sumun keskeltä pilkottava Linnunpesä-stadion
Kaupunkina Peking valloitti meidän sydämemme. Vaikka siellä olikin sumuista ja kuumaa, jäin suuresti kaipaamaan kaupungin rauhallista ilmapiiriä. Kenelläkään ei tuntunut olevan hengenhätä ja paikallisilla oli aina aikaa lyödä korttia. Ihmiset olivat myös ystävällisiä ja hymyileviä, vaikka eivät meitä tunteneetkaan saati puhuneet kanssamme samaa kieltä. Jäin myös kaipaamaan sitä fiilistä, joka tuli yrittäessäni kommunikoida paikallisten kanssa kuvien ja piirrosten avulla. Paras kokemukseni oli se, kun yritin vaihtaa seteleitä kolikoiksi piirtäen setelien ja kolikoiden kuvat vihkoon ja nuolen avulla yrittäen selittää, että haluaisin setelit kolikoiksi. Kymmenen kiinalaisnaista katseli piirrostani ja keskusteli kovasti keskenään. Lopputuloksena sain kolikot. :D
Ehkä Pekingissä parasta olivatkin nämä arkiset rutistukset. Mikään asia ei mennyt ihan niin kuin kuvittelin, kaiken meille normaalin asian tekemiseen kului enemmän aikaa ja se aiheutti enemmän säätöä. Ravintolassakin saimme ensin eteen kiinankielisen ruokalistan, jonka jälkeen aloitimme pitkän viittomisen siitä, ettemme ymmärrä tekstiä. Muutaman tarjoilijan käytyä pöydässämme kolmas toi meille kuvallisen ruokalistan. Englannin kielen käyttäminenkin oli täysin turhaa, sillä vastapuoli ei sitä ymmärtänyt. Olikin aivan sama mitä kieltä puhuimme, kunhan vain viitoimme asioita. Viittomalla ja piirtämällä kaikki asiat hoituivat. ;P
Taksilla ajaminen oli myös oma taiteenlajinsa. Taksia ei kannattanut tilata hotellista, koska se ei kuitenkaan tullut. Sen sijaan hotellin ovipoika haki meille taksin kadulta. Sen jälkeen näytimme ovipojalle osoitteen, jonne halusimme mennä. Työntekijä tavasi hetken kiinalaista osoitetta ja keskusteli siitä taksikuskin kanssa. Sen jälkeen kerroimme englanniksi, minne haluaisimme mennä. Työntekijä jutteli jälleen taksikuskin kanssa päätyen siihen, että meidän piti kaivaa kartta esiin. Ensin otettiin esille englannin kielinen kartta, jotta me ymmärsimme, mitä siinä lukee. Hetken tavauksen jälkeen hotellin ovipoikakin hoksasi, minne haluamme. Seuraavaksi otettiinkin sitten esille kiinan kielinen kartta. Sitä käänneltiin ympäri moneen kertaan, kunnes löydettiin oikea kulma ja muutaman ovipojan avulla etsittiin oikea kohta kartalta. Sitten otettiin käsittelyyn taksikuski. Kolme ovipoikaa selosti, minne mennä ja karttaa taas käänneltiin edestakaisin. Lopputuloksena pääsimme useimmiten kohtuu lähelle määränpäätä, jonka jälkeen meidän tehtävänä oli opastaa taksikuski perille. Kaikki tämä sähläys oli lomaillessa tosi hauskaa. Ei meillä täällä piskuisessa Oulussa tarvita ihan noin montaa ihmistä tulkitsemaan osoitteita ja karttoja.
Kaupankäynti Pekingissä oli myös hauskaa. Xidanin ostoskeskuksen alueella olleessa paikallisten markkina-alueella tinkasimme hetken ja kaupat syntyivät. Eri asia olikin sitten Silkkimarkkina-helvetissä, jossa tinkauksesta ei tullut loppua. Kaiken lisäksi Silkkimarkkinoilla työntekijät osasivat puhua suomea - ei oikein iskenyt meihin, jotka onnellisina olimme ulkomailla näkemättä yhtäkään suomalaista. Hauskimpana kommenttina kuitenkin sain varotuksen "Mene äkkiä etsimään miehesi ennen kuin kiinalaistytöt vievät hänet." Mies kyllä löytyi, ja samantien sain kuulla mieheni olevan rikas bisnesmies, joka ehdottomasti tarvitsee huonosti-istuvan feikki-Gantin paidan. Samaan hintaan olisi tullut myös juuri samoilla kaavoilla, samasta kankaasta ommeltu Ralph Lauren ja erikoishintaa varmasti myös Hugo Bossin piké-paita. Pöydän alta olisi saanut myös ostaa Burberryn huivin tarrakiinnitteisellä labelilla. Samoilla markkinoilla myös huomasimme olevamme toisella puolella maailmaa, sillä Antonille sopivan kokoinen paita oli kokoa XXL, kun taas isälleni ostettu S-kokoinen paita oli iso. Selvästi paitojen kootkin ovat ylösalaisin tuolla toisella puolella maapalloa. ;P
Kaikista eniten nautimme Pekingissä kuitenkin siisteydestä. Kadut pestiin öisin, harjattiin päivisin ja tarkastettiin iltapäivällä. Katuharjat olivat mitä suloisimpia: oksista punottuja luutia.
Ehkä me tapaamme vielä. Siihen asti, voi hyvin Peking!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti