lauantai 15. lokakuuta 2011

Wonders of China part 13





Shanghain ensimmäinen korkea rakennus Oriental Pearl Tower on eittämättä yksi kaupungin hienoimmista rakennuksista. Valtavan suuri, leveä ja tyylikäs rakennus on rakennettu vuosien 1990-1994 välisenä aikana ja se on 468 metriä korkea. Rakennus oli 15 vuoden ajan maailman korkein rakennus, kunnes sen viereen rakennettiin kauppakassia muistuttava World Financial Center.






Oriental Pearl Towerin ympärille onkin sitten rakentunut koko Pudongin pilvenpiirtäjäalue rakennuksineen, kauppakeskuksineen ja ravintoloineen. Samalla alueesta on tullut ihmisten kokoontumispaikka. Ihmisten myötä valaistuksesta on tehty erittäin tyylikäs, eikä värivaloja ole säästelty.





Ei voi myöskään sanoa, etteikö kuuluisaa maamerkkiä olisi valaistu kauniista. Pinkit ikkunalasit värjäytyivät värivalojen loistessaan entistä kauniimmaksi, ja eloa toivat välillä väriään vaihtavat valot. 





Jos oli värivaloja ulkona, niin oli niitä myös sisällä. Kaikki pinnat oli valaistu eri värisillä valoilla ja elävyyttä tuotu vaihtuvilla väreillä. Lasilattia oikein säihkyi sisävalojen väreissä.









Näkymät tornista olivat myös uskomattoman hienot! Kuvat kertovat varmasti enemmän kuin minä osaisin verbaalisesti kuvailla.

Näillä kuvilla toivotan teille mukavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti