sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Fransmannin härkää, kiitos.



Viimeviikkoisen vuosipäivän kunniaksi kävimme eilen syömässä Fransmannissa. Aiemmin emme olleetkaan käyneet Fransmannissa, mutta 30 euron voucherin turvin oli hyvä mennä kokeilemaan tarjontaa.




Menusta valikoimme itsellemme Keittiömestarin härkää ja Mureaa häränrintaa. Molemmat annokset tarjoiltiin ratatouilella, nams. Ratatouille oli minulle uusi lisuketuttavuus, mutta niin hyvää, että voisi kotonakin joskus tehdä sitä. Kasvikset olivat suussasulavan pehmeitä ja kivan tomaattisia.

Vatsat täynnä palasimme kotiin juuri sopivasti ilotulituksen aikaan. Tänä syksynä olemmekin jo kolmesti ihailleet ilotulitusta. Viime vuonna näiden kaupungin ilotulitusten lisäksi saimme ihailla myös erään hääparin omakustanteista ilotulitusta. Olisi joskus hienoa päästä katselemaan Uuden Vuoden ilotulitusta jonnekin suurkaupunkiin, jossa kaikki on suurta ja hienoa. :D

4 kommenttia:

  1. Hihi, me päästään tänä uutena vuotena katselemaan jonkun muun maan tulituksia ;)
    Vielä kun joskus pääsis isoom omppuun ilotulitusta kattomaan niin sekös olis unelma :)

    VastaaPoista
  2. Oih, minne te meette uudeksi vuodeksi?

    Mä oon aina haaveillut Uudesta Vuodesta ulkomailla, mutta en ole vielä koskaan päässyt. Sydney mua kiinnostas eniten, mutta ennen sitä kelpais vaikka Wienikin. :)

    VastaaPoista
  3. Ajattelin lennättää ukkoni Lontooseen ;)

    VastaaPoista
  4. Se on hieno kohde! Aivan mahtava! Vuoden 2010 reilireissulla käytiin siellä Irlantiin mennessä ja sieltä tullessa. Tekis mieli mennä vielä uudestaan, sillä British museumin haluaisin nähdä. :)

    VastaaPoista