torstai 8. syyskuuta 2011

Checked 08-09-2011



Kulunut viikko on ollut kiireisempi kuin yksikään viikko pitkiin aikoihin. Jos maanantaina tuntui, että viikon on pakko olla jo puolivälissä, on tänään tuntunut, että viikonloppu on jäänyt välistä. :D

Kiireiden keskellä ehdin kuitenkin aloittaa unelmieni kotityön. Olen aina ylettömästi nauttinut to do -listojen tekemisestä ja tehtyjen asioiden yliviivaamisesta. Opiskeluaikoinani kirjoitin aina pitkän listan tehtäviä koulujuttuja ja aloitin listan tyhjentämisen nopeimmasta tehtävästä. Tehtävän valmistuttua yliviivasin sen punaisella kynällä.

Töissä to do -listaa ei ehdi edes kirjoittaa saati punakynällä yliviivata, joten aiemmin arkirutiineihin kuulunut toimi on pitänyt jättää harrastukseksi. Viime viikollapa sitten keksinkin uuden "yliviivaustarpeen": 101 Romantic Getaways -kirjan kohteiden merkitseminen. Ei kun kauppaan ja Checked-leiman kanssa takaisin kotiin. Kotona alkoi heti leimasin laulaa, ja niin käydyt kohteet saivat leiman, päivämäärän ja kuittauksen.



Romanttisiksi Euroopan kaupungeiksi oli merkitty liuta italialaisia, espanjalaisia ja ranskalaisia kaupunkeja. Lisäksi mukaan olivat päässeet muutamat saksalaiset pitäjät, Belgiassa sijaitseva Gent ja rakkaan naapurimaamme pääkaupunki Tukholma. Suomea koko kirjassa ei ollut mainittu, mutta jostain kumman syystä Amsterdam oli saanut jopa aukeaman verran palstatilaa.



Kööpenhaminan kohdalle leiman lyötyäni mieleeni palasikin kaupungin tunnelma. Euroopan vanhin monarkia kukoisti, ja kuningasperhe asui aivan keskustan tuntumassa. Pieni merenneito istui kivellään ja tähden mallinen puisto lumosi vihreydellään. Vanha tivolialuekin oli upea näky yöllä, eivätkä laitteetkaan lainkaan huonoja. Kiinaankin verrattuna kööpenhaminalainen kiinalaispikaruokakin oli erittäin tulista. Voin edelleen maistaa sen tulisuuden suussani. Ehkä joskus vielä Köpikseen. :)

1 kommentti: