tiistai 21. kesäkuuta 2011

Vibram five fingers



Kenkiä meidän taloudessa ostetaan varsin harvoin, mutta tänä keväänä olemme hankkineet jo kahdet uudet kengät. Minä hankin aiemmin Reebokin kävelykengät, joiden pitäisi lisätä kävelyn tehokkuutta. Anton puolestaan tilasi Italiasta varvaskengät. Itselläkin tekisi mieli hankkia tälläiset kävelykengät.



Antonin tilaamat Vibram Five Fingers -varvaskengät on kehitetty, jotta juoksu- ja kävelykokemukset olisivat luonnollisempia. Joustava ja ohut pohja mukautuu käyttäjänsä jalkaan ja tarjoavat kokemuksen paljainjaloin liikkumista. Kenkä kuitenkin suojaa jalkaa maassa olevilta teräviltä esineiltä sekä estää jalkoja likaantumasta. Lisäksi varvaskengät vahvistavat jalan ja etenkin jalkapohjan lihaksia, jolloin käyttäjän ketteryys ja tasapaino paranevat. Kengillä on siis mahdollisesti positiivinen vaikutus käyttäjänsä terveyteen.



Varvaskengät ovat pohjastaan hyvin pelkistetyt. Pohjat ovat sileät ja niissä on syvennyksiä kantapään, isovarpaan ja pikkuvarpaan alueilla. Antonin ensikokemus kengistä oli "aika jännä", sillä kengillä kävely oli kevyttä. Aluksi kävely tuntui oudolle, koska varpaat liikkuivat maaston mukaan ja jalkapohja osui oikeasti maahan. Kävelyssä oli kuulemma havaittavissa herkkyyttä.

Jäänpäs seuraamaan, miten Antonin varvaskengät palvelevat näin pidemmällä aikavälillä. Alkuinnostus on ainakin kova. Huomenna sitten sitä koirankoppia, kyllä sekin postaus tulee vielä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti