perjantai 3. syyskuuta 2010

Tunnustus!


Blogimme sai ensimmäisen tunnustuksen. Olemme tästä erittäin ylpeitä. Suurkiitos Elämän pieniä iloja (: -bloggaajalle. :)


Tunnustuksen lisätehtävänä on kertoa seitsemän asiaa meistä sekä jakaa seitsemän tunnustusta lukemilleen blogeille.

Seitsemän blogia, joille jaamme tunnustuksen ovat seuraavat:

Ja seitsemän tunnustusta meistä:

1. Vietämme neljättä vuosipäiväämme viikonloppuna.
2. Kaipaamme jatkuvasti uusia kokemuksia ja elämyksiä. Seuraava elämys on luvassa viikon päästä, kun lähdemme vaeltamaan Lappiin.
3. Haaveilemme muutosta ulkomaille.
4. Remonttimme on niin pitkällä, ettemme joka kerta remonttipaikalle mentyämme tiedä, mitä tekisimme. Jokaisessa huoneessa on enää vain pieniä juttuja tekemättä (esimerkiksi lattialistat puuttuvat).
5. Remonttimme ei olisi ollut näin valtavan suuri, ellemme olisi käyneet naapurillamme katsomassa mallia jättisuuren remontin lopputuloksista. Kiitos vain naapureillemme inspiraatiosta!
6. Blogissa esitellään vain Antonin kuvia, koska minä olen aina kuvaajana. Sen vuoksi minun tekemistä töistä ei juurikaan ole tekemisen aikaisia kuvia.
7. Työskentelemme remonttipaikalla vain viikonloppuisin, koska Anton on arkisin pyörittämässä tiimiään Nokialla ja minä huolehdin oppilaistani yliopistolla, kansalaisopistossa ja perunamaalla. Perunoilla on kovin kuri - vain laatuyksilöt pääsevät jatkamaan uraansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti