lauantai 18. syyskuuta 2010

Shoppailuja


Launtain kunniaksi lähdemme ostoksille. Ostoslistassa on kirjoitettu kissan kokoisin kirjaimin pienen makuuhuoneen verhot (mustat ja valkoiset paneeliverhot) ja pienen makuuhuoneen matot (2 x 60cm leveää, valkoista nukkamattoa). Antonin lähtiessä ensi viikoksi palvelemaan Suomen valtiota minulla on hyvin aikaa ommella verhot ja asetella ne paikoilleen.



Eilen saapuivat myös tilaamamme akaasiapuiset leivänaluset. Aiemmin esittelemämme alustat sijoittuivat lieden viereen ja ovat toimittaneet virkaansa erinomaisesti. Eilen saapuneet uudet alustat puolestaan toimivat lautasen alusina, juustotarjottimina, sisustuselementteinä, ruokapöydän (jota emme vielä omista) kattaustekstiilinä ja ja kaikkena, mihin niitä vain keksii käyttää. Samalla kauppareissulla mukaamme tarttui akaasiapuinen talouspaperiteline.



Oma keksintömme alustoihin on niiden pohjassa olevat kyyneleet. Niiden avulla alustat eivät naarmuta pöytäpintoja, eivätkä alustat myöskään liu'u pöytäpintoja pitkin. Samanlaiset kyyneleet laitoimme myös paperitelineen alle, jolloin teline pysyy hyvin paikoillaan paperia otettaessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti