tiistai 17. elokuuta 2010

Parvekkeen sisustus

Parvekkeen maalaustöiden ollessa kovassa vauhdissa olemme jo hieman suunnitelleet parvekkeen sisustamista. Parvekkeen asema lisähuoneena korostuu kesäisin ja syksyisin, jolloin parvekkeella on lämmintä ja aurinkoista sen eteläsuuntaisen sijainnin vuoksi.



Nykyisessä kodissamme parveke on sisustettu itse tehdyillä kalusteilla viitisen vuotta sitten, mutta edelleen kesähuone näyttää mielestämme hyvälle. Pidämme tummista kalusteista ja vaaleista pehmusteista. Penkkeinä toimivat arkut ovat myös hyvä paikka säilyttää mm. kukkamultaa, turhia kukkaruukkuja ja muita ulkona pärjääviä tavaroita. Penkillä oleva iso punainen tyyny on ollut jo monena vuonna uudistamislistalla, mutta siihen on jo jollain tapaa kiinnytty. Kankaan kuvio miellyttää edelleen silmäämme samoin kuin vihreät kasvit valkoisissa ruukuissa. Kasvien osalta olen kokeillut montaa erilaista saniaista yms. pihakasvia, mutta päivittäisessä 40-asteen kuumuudessa on parhaiten menestynyt rehuheinä (kuvassa taaempi kasvi), jonka siemeniä olen saanut serkkujeni maatilalta joka kevät. Heinähän kasvaisi vaikka kuinka pitkäksi, mutta olen kerran viikossa leikannut sen "siiliksi", jolloin sen ulkoasu on pysynyt mieleisenäni. Saman heinän siemeniä tipahti kerran myös parvekkeeni kohdalla olevalle nurmikaistaleelle. Siinä kasvaa edelleen vuosien jälkeenkin tiheää ja pehmeää heinää, joka kestää nurmikon leikkaamista, kuumuutta, kuivuutta ja kävelemistä. ;P


(Kuvalähde: http://www.toukoranta.fi/sisustus-ja-piha/piha-ja-parveke)

Parvekkeen sisustamisen suunnittelusta innostuneena katselinkin myös muiden parvekkeita. Yllä olevassa kuvassa on kiva tunnelma, joka sopisi remonttikohteeseemme. Erityisesti pidän kulmikkaasta auringonottotuolista sekä palmukasvista. Useimmiten ihmiset hankkivat parvekkeilleen perustuolin ja pöydän, mutta meillä on suunnitelmissa rikkoa kaavaa ja rakentaa huonekalut itse. Puutöiden tekeminen on nimittäin todella hauskaa puuhaa. Silloin saa itse päättää koon ja muodon, eikä hintakulutkaan nouse kovin korkeiksi. Suurin menoerä on todennäköisesti maali, jonka pitää olla ulkotiloihin sopivaa. Muistaakseni nykyisen kotimme parvekekalusteet tulivat maksamaan kokonaisuudessaan noin 150 euroa, josta suurin osa kului maaleihin, kankaisiin ja istuinpehmusteena toimiviin vaahtomuoveihin. Samalla hinnalla olisi toki saanut peruspöydän tuoleineen, mutta lopputulos olisi ollut sen näköinenkin.

2 kommenttia:

  1. Hei,
    olisin halunnut tietää, miten tässä jutussa olevat parvekelaatat on tehty? Oletteko hommanneet valmiina vai käsitelleet jollain? Olisi kiva saada saman sävyiset...

    VastaaPoista
  2. Hejsan, tämän postauksen parvekelaatat on ostettu aikoinaan K-Raudasta ja käsitelty tumman ruskealla maalilla. Maalia oli tosi paksusti, mutta ei kuitenkaan liikaa. Materiaaliltaan puulaatat olivat kestopuuta ja ehtineet kuivua pari vuotta ennen maalausta. Maali on pysynyt hyvin, eikä se ole halkeillut lainkaan. Maalin sävystä saati merkistä en osaa sanoa enää mitään, koska laattojen käsittelystä on jo liki vuosikymmen. :)

    VastaaPoista