torstai 8. huhtikuuta 2010

Kylpyhuoneen valaistus


Kuluneen viikon aikana työmiehet olivat asentaneet kylpyhuoneemme spotit paikoilleen. Alunperin luulimme, että vessan valaistukseksi 3x50W on liikaa, mutta nyt voimme todeta erehtyneemme. Valonmäärä on juuri sopiva. Mielestäni valot tuovat kylpyhuoneeseen paljon tunnelmaa. Valkoinen ympyrä katossamme on jakorasian suojalevy. Aiemmin katossa ei ollut lainkaan valoja, vaan valaistuksesta vastasi peilikaapin lamppu. Tällä hetkellä peilikaappiin ei ole yhdistetty lainkaan valoja, joten kaikki valo tulee katossa olevista spoteista.

Itse olemme tällä viikolla olleet erittäin kiireisiä. Uintiharrastus sekä koulu ja työt ovat pitäneet meidät kiireisinä. Vasta tänään torstaina ehdimme remonttipaikalle purkamaan energiaa seinän maalauksen, hiomisen ja tavaroiden järjestelyn osalta. Huomenna meille tuleekin sähkömies töihin. Hän asentaa keittiön ja olohuoneen pistorasiat, kytkimet sekä vetää sähköjohdot keittiökaappien kohdalle. Tarkoituksena oli myös asennuttaa hänellä spottivalot olohuoneen ja keittiön kattoon, mutta se ei kuitenkaan onnistu. Tilaamamme lamput eivät ole vielä tulleet, joten sähkömies käy myöhemmin toisen reissun asunnollamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti