perjantai 9. huhtikuuta 2010

Johtoja, maalia ja pakkelia



Tänään meillä kävi sähkömies kytkemässä spottien kaapelit, vetämässä uudet maadoitetut sähköjohdot pistorasioihin sekä asentelemassa keittiöön tulevia pistorasioita. Jännittävin hetki oli se, kun meidän piti saada 16 mm -läpimitaltaan olevasta putkesta kuljetettua 8 kaapelia. Onneksemme kaikki kaapelit mahtuivat kulkemaan putkessa, joten voimme asentaa olohuone-keittiöön 5 kytkintä ohjaamaan lamppuja.



Palaten kuitenkin keittiön ja olohuoneen katon kaapelointiin voimme todeta katon olevan melkoinen hämähäkin verkko. Olohuoneeseen nimittäin asennetaan 10 spottia ja keittiöön 4. Lisäksi olohuoneeseen jätetään "perinteinen" lampun paikka, keittiön "lampun paikka" siirretään tulevan ruokapöydän päälle ja keittiökaapistoihin asennetaan led-spotit. Näiden kaikkien lamppujen kaapelointi vei sähkömieheltämme muiden töiden ohessa noin 5 tuntia.



Työpäivän jälkeen kävimme hakemassa rautakaupasta 17 pakettia kattoon asennettavaa MDF-paneelia. Näiden lisäksi hankimme myös keittiökaappien alle laitettavaa muovimattoa. Tällä hetkellä keittiökaappien alla ole lainkaan muovimattoa, mutta muualla asunnossa on, joten asennamme palasen muovimattoa kaappien alle saadaksemme kaapin samalle tasolla muun lattian kanssa.



Illalla pääsimmekin sitten jatkamaan työskentelyä maalaamisen osalta. Minä maalasin olohuoneen pitkän seinän toisen kerran pohjamaalilla sekä keittiön ilmastointihormin ensimmäisen kerran. Nyt olohuone ja keittiö alkavat vihdoin näyttää valmiimmille, vaikkakin työtä on vielä paljon jäljellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti