keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Vanhan viemäriputken tarina


Tänään kävimme pikaisesti remonttipaikalla kääntymässä. Remonttifirma ei ollut vielä porannut läpivientejä WC- ja muita viemäreitä varten, joten saamme huomisen odottaa jännityksellä, onnistuuko WC-pytyn siirtäminen eri seinälle kuin se alkuperäisen suunnitelman mukaan tulisi.



Pikavisiitillämme saimme kuitenkin paljon aikaan. Irroitimme nimittäin vanhan keittiön viemärin ja altaan. Työmaajohtajan neuvojen mukaan irroitimme viemärin lyömällä sitä moskalla. Toisen altaan osalta viemärin irroitus ei tuottanut ongelmia, mutta toisen altaan kohdalta viemäri oli paremmin kiinni. Muutaman kunnon iskun saattelemana viemäri lopulta irtosi, mutta ei aivan siitä kohti, mistä olimme suunnitelleet. Viemäri nimittäin katkesi lattianrajasta. Eipä siinä mitään ongelmaa, hauska tapaus vain.



Keittiön vielä ollessa paikoillaan ihmettelimme monesti, miksi toisen altaan viemäri veti huonosti. Nyt saimme siihen vastauksen: viemäri oli aivan ääriään myöten tukossa. Tuskin edes viemärinpuhdistusnesteet olisivat tähän auttaneet! Nähtyämme 50 vuotta vanhat tähteet viemärissä ymmärrämme täysin, miksi nykyisin ei enää lasketa kaikkea viemäreistä alas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti