lauantai 20. helmikuuta 2010

Hiomista, poraamista ja pinkkiä spray-maalia



Tämänpäiväinen urakka on vihdoin ohi. Olemme jälleen hioneet seiniä ja tehneet pari rasianreikää. Aiemmin emme ole koskaan laskeneet tarkkaan, montako rasianreikää vielä puuttuu tai paljonko seiniä pitää vielä hioa, mutta tänään kohtasimme todellisuuden ja päätimme arvioida tulevaa työmäärää. Rasianreikien osalta keittiönpöydän kohdalle tulee yksi reikä sekä tv-tason taakse 3 reikää. Seinien tasoituksen osalta olemme kuitenkin jo pidemmällä. Meillä ei ole enää mitään tasoitettavaa, mutta toki hiomisen jälkeen teemme vielä varmasti viimeistelyä myös tasoitteen osalta. Hiomista sen sijaan on jäljellä - ja paljon. Tänään saimme hiottua olohuoneen lyhemmän seinän ja osittain keittiökaappien yläpuolelle jäävän seinänpätkän, mutta pidempi seinä ja ikkunan yläpuolinen palkki ovat vielä hiomatta. Huomisen aikana hiomme keittiön seinäpinnan loppuun, koska tasoitimme sen tänään loppuun asti.


Pesutornia varten tehty roilo

Putkiremontin osalta työ kylpyhuoneessamme on edennyt. Perjantaina remonttimiehet roilosivat urat lieden ja uunin kolmivaihesähköjohdolle sekä uran pesutornin uudelle sähköjohdolle. Vanhoissa kerrostaloissa nimittäin pesukoneelle tarkoitetun pistorasian sähköjohto kulkee kattolampun kautta sähkökaappiin, jolloin pistorasialla ei ole vikavirtasuojaa. Tästä syystä siis joudumme vetämään uuden sähköjohdon kylpyhuoneen pistorasioita varten. Tämä työ ei kuitenkaan ole meidän tehtävänämme, vaan remonttifirma tekee sen putkiremontin yhteydessä.



Palaten kuitenkin takaisin perjantain tapahtumiin, kylpyhuoneeseemme oli myös tehty ura pesutornin veden poistoputkelle ja vesiputkelle. Lisäksi remonttimiehet olivat merkinneet pinkilla spray-maalilla kohdat, joihin he poraavat maanantaina WC-pytyn, suihkun ja pesualtaan pystyviemärit. Meidän suunnitelmamme mukaisesti WC-pytty siirtyi eri seinälle ja näin ollen saimme kylpyhuoneeseen paljon lisää tilaa.


Tällä laitteella porataan 170 mm läpivedot viemäreille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti