sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Seuraava kohde



Tänään aloitimme työskentelyn huoneiston toiseksi viimeisessä kohteessa, olohuoneessa. Työskentely alkoi uusien pistorasiakolojen tekemisellä. Kokonaisuudessaan olohuoneeseen tehdään 8 uutta rasiapaikkaa, joista osa on pistorasioita sekä osa netti- ja antennipistokkeita varten. Kaikenkaikkiaan haluamme lisätä olohuoneen pistorasioita paljon, koska pistorasioille on aina käyttöä.

Tänään meiltä lähti myös vanha pakastin pois. Asunnon aiempi omistaja oli ostanut erilliset pakastimen ja jääkaapin, joten laitoimme ilmoituksia erinäisille palstoille ja löysimme pakastimelle uuden onnellisen omistajan. Vielä olisi tarjolla hella, liesituuletin ja jääkaappi, mutta niille emme ole vielä löytäneet uusia omistajia. Laminaattien osalta olemme kuitenkin saaneet useita kyselyitä ja innokkaat laminaatin latojat hakevat meiltä kaikki vanhat laminaatit pois. Tämä vain helpottaa meidän omaa tilannettamme, koska emme joudu nyt siirtämään laminaatteja Maran lavalle.



Remontin ohessa olemme myös ihastelleet asuntomme näkymiä. Kuulas ulkoilma houkuttelee jo kävelylle rantaan ja hiihtämään hiihtoladuille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti