maanantai 30. marraskuuta 2009

Viikonlopun uurastukset



Viikonloppu kului jälleen nopeasti remontin merkeissä. Lauantaina haimme Spu Anselmi -eristelevyjä ja asensimme ne paikoilleen. Vihdoin seinämme on lämmin, eikä ikkunan vierestäkään vedä. Tiivistimme ikkunan ja levyn välin polyuretaanilla, jonka paisumista oli hauska seurata. En olisi voinut kuvitella, että niin kapea suihkaus paisuu moninkertaiseksi muutaman minuutin aikana!

Parvekkeen oven osalta tavoitteena on selvittää isännöitsijältä, millainen ovi on luvallinen. Naapurimme tavoin mekin asennamme täyssileän oven vanhojen epäkäytännöllisten ovien tilalle. Mielestäni thermo-ovi on varteenotettava vaihtoehto, mutta toki tutustumme myös muihin ratkaisuihin. Pääasia, että ovi pitää kylmän ilman asunnon ulkopuolella. Ovenvaihdon ajankohdan sinetöimme ottamalla kaikki levyt pois myös parvekkeen oven kohdalta. Nytpä meidän täytyy siis tässä kuussa tilata ja asentaa uusi parvekkeenovi. Näin ollen saamme koko huoneen kerralla valmiiksi, eikä meidän täydy ensi kesänä avata seinää uudelleen ja maalata sitä suojellen kaappia ja parvekkettia. Toppatakeille on siis yhtenä päivänä suuri tarve!



Levyn vaihtamisen jälkeen otimme seuraavaksi työvaiheeksi päätyseinän maalaamisen. Olimme jo aiemmin hankkineet varsinaisen maalin, joten tällä kertaa säästyimme kauppareissulta. Ensimmäinen maalikerros ei vielä täysin peittänyt pohjamaalia, mutta uskonpa kolmannen maalikerroksen jo tekevän ihmeitä. Mielestämme seinän väri osui jälleen nappiin. Eteisen seinään verrattuna isomman makuuhuoneen seinä on hieman vaaleampi ja kylmemmän värinen, mutta tuomme huoneeseen muulla tavoin eri sävyjä. Työhuoneen seinäksi väri on erinomainen ja pirteä.

Tänään maanantaina olemmekin jatkaneet remonttia ja rakentaneet oven karmit uusiksi. Asensimme oviaukkoon kuusilautaa, joiden varaan myöhemmin naulaamme peitelevyt ja asennamme taiteoven. Tänä iltana on tarkoitus vielä maalata makuuhuoneen seinä toiseen kertaan ja valita lamppujen paikat. Huomenaamulla meille tuleekin sähkömies asentamaan uudet pistorasiat, kytkimet ja lamput. Nyt taas tuntuu, että pitkän putken päässä näkyy valoa ja saamme huoneen joskus jopa valmiiksi. Pitkään olemmekin vain purkaneet ja tehneet koloja seiniin. Nyt vihdoin pääsemme tekemään jotain lopullisempaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti