perjantai 20. marraskuuta 2009

Sähkäriä odotellessa

On jo muodostunut tavaksi, että päivitän blogia päivän tai pari myöhässä. Tälläkään kertaa ei ole luvassa poikkeusta, koska kerron, mitä teimme torstaina. Kävimme heti töiden jälkeen katselemassa eteisen seinään upotettavia porrasvaloja. Perinteiset porrasvalot eivät vastanneet ajatustamme lopputuloksesta, mutta löysimmekin Massive-merkkiset led-valot, joiden valonväri ja kirkkaus osuivat aivan nappiin. Nyt pääsemmekin tekemään reikiä seinään, jotta saamme upotettua lamput paikalleen odottamaan sähkömiehen käyntiä.

Torstaina viimeistelimme aiemmin tekemämme uran. Liimasimme samalla uraan kiinni johtoasennusputken sekä porattuihin reikiin väliseinäkojerasiakotelot. Seuraavaksi edessä on seinän tasoittaminen. Uran osalta saamme levittää tasoitetta todennäköisesti viikon ajan. Ihan hyvä näin, sillä meillä molemmilla on paljon työ- ja kouluhommia tiedossa ensi viikoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti