lauantai 31. lokakuuta 2009

Viikonlopun kunniaksi



Viikon tauon jälkeen palasimme tänään remontin ääreen. Ensimmäisenä teimme johtoja varten uran katon rajaan, koska haluamme kuljettaa antenni- ja nettikaapelit katon rajassa eteiseen tulevaan sähkökaappiin. Tätä varten teimme 180 mm x 20 mm kokoisen kolon väliseinään. Koloon laitoimme kahdeksan johtoputkea, joiden läpi tuomme kaikki asuntoon asennettavat antenni- ja nettikaapelit. Naapurimmekin vieraili asunnossamme ja totesi, ettei läpivienteihin olisi pakko laittaa johtoasennusputkea. Tätä asiaa emme tienneetkään. Ainoastaan puuseinään tai koolauksen läpi johdon tuodessa pitäisi laittaa johtoputkea. Mielestämme johtoputkien avulla on tässä tapauksessa kuitenkin helpompi hallita useita eri johtoja, koska voimme merkitä putkiin, mistä huoneesta mikäkin johto tulee.


Antonin tehdessä läpivientikoloa väliseinään minä hioin yhden seinän epäkeskohiomakoneella. Kyseinen seinä on nyt valmis pohjamaalattavaksi, mutta maalaaminen saa odottaa vielä muiden seinien hiomisen verran. Maalaamme kaikki seinät kerralla, jotta maaliin ei sitoudu pölyä ja pinnasta tulee tasaisempi.


Hiomisen jälkeen teimme vielä kaksi uutta koloa upotettavia antenni- ja nettipistorasioita varten. Syyslomaviikolla ostamamme timanttirasiopora näytti meille tehokkuutensa. Saimme sen avulla nopeasti tehtyä kaksi reikää seinään. Rasioiden välisen osan piikkasimme piikkausterällä rikki ja viimeistelimme taltalla. Huomisen tehtäväksi jää vielä seinän urittaminen, jotta saamme antenni- ja nettikaapelit kulkemaan seinän sisällä. Maanantaina käymme ostamassa johtoasennusputkesta taivutettuja "mutkapaloja", joilla saamme taitettua johdon kulkemaan 90-asteen kulman kautta kohti kuvassakin näkyviä patteriputkia. Koko huoneen seinien maalaamisen jälkeen rakennamme patteriputkille kotelon, jonka sisällä kuljetamme myös kaapeleita. Näin vältymme koko seinän korkuiselta uritusurakalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti